Hyppää sisältöön

Rajavartiolaitoksen vuosikertomus 2023 on julkaistu

Julkaisuajankohta 24.5.2024 14.39
Uutinen
Kaksi henkilöä asentaa letku laivan kannelle öljyntorjuntaa varten.

Rajavartiolaitos kohtasi itärajalla loppuvuonna 2023 vakavan rajaturvallisuuden häiriötilanteen, joka jatkuu edelleen. Tilanteen nopeaan vaikeutumiseen on jatkuvasti varauduttava.

Häiriötilanteen hallitsemiseksi Rajavartiolaitos on käyttänyt viime vuosina säädettyjä uusia toimivaltuuksia ja kehitettyjä uusia suorituskykyjä. Näitä ovat muun muassa suorituskyky joukkojen hallintaan ja paremmat välineet tilannekuvan ylläpitämiseksi. Muilta turvallisuusviranomaisilta on saatu korvaamattoman tärkeää apua.

Vuoden mittaan Rajavartiolaitos käytti kokonaisvoimavarojaan joustavasti ja kohdisti niitä kulloisenkin tilanteen ja tarpeen mukaan. 

Kansalaisten luottamus on toiminnan perusta 

Rajavartiolaitoksen henkilöstö on jälleen kerran osoittanut ammattitaitonsa, luotettavuutensa ja yhteistyökykynsä kuluneen poikkeuksellisen vuoden aikana.

Rajavartiolaitos on viime vuosina pärjännyt varsin mallikkaasti viranomaisten luottamusta ja mainetta mittaavissa tutkimuksissa. T-Median toteuttaman julkishallinnon Luottamus&-Maine -tutkimuksen tulosten mukaan Rajavartiolaitos oli Suomen luotetuin julkishallinnon organisaatio nyt kolmatta vuotta. Ykkössijan Rajavartiolaitoksen kanssa jakoi Hätäkeskuslaitos.

Kansalaiset kokevat Rajavartiolaitoksen toimivan heidän parhaakseen. Maine ja luottamus on ansaittava kuitenkin joka päivä uudestaan.

Lue vuosikertomuksemme verkossa: Rajavartiolaitoksen vuosikertomus 2023

Vuosikertomus pdf-tiedostona

 

Raja - uutinen Rajavartiolaitos