Hengenpelastajia ja salakuljettajajahteja: Ilmojen rajamiesten tie 1930-luvulta nykypäivään

Merivartiolaitoksen Sääski oli kaksipaikkainen avo-ohjaamoinen kaksitaso, joka oli varustettu suksi- tai kellukelaskutelineillä. Kone oli pääasiallisesti sijoitettu Ahvenanmaalle Degerbyhyn.

Kone ei jaksanut kaksihenkisen miehistön ja polttoaineen lisäksi nousta ilmaan radiovarustuksen kanssa. Tästä johtuen miehistön oli käytettävä metallista viestinheittosuppiloa. Miehistö kirjoitti tekemänsä havainnot paperille, sulki viestin vedenpitävään suppiloon ja heitti viestin alas. Jos sää oli tyyni ja mahdollisti laskeutumisen, voitiin viesti antaa suusanallisestikin vastaanottajalle. Talvisin Sääsken ponttoonit riisuttiin pois ja tilalle asennettiin sukset.

Koneessa oli usein pirtusalakuljettajien kiväärinluotien osumia. Laivojen ja veneiden lisäksi salakuljettajat toivat talvisin Virosta Suomeen laitonta alkoholia hevoskaravaanein. Merivartiolaitoksen lentäjät havaitsivat karavaanit Suomenlahden jäällä, vaikka reet oli maalattu valkoisiksi. Lentokoneen tekemät havainnot pirtukaravaanin sijainnista, ajosuunnasta ja hevosten lukumäärästä ilmoitettiin eteenpäin viranomaisille. 
 

Nykyään VL Sääski II LK-1 on nähtävillä Kotkassa Merikeskus Vellamossa.  
 

Keväällä 1932 annettiin asetus Merivartiolaitoksen lentokoneiden käyttämisestä ambulanssiliikenteessä.

Ambulanssilentokoneilla sai kuljettaa kiireellistä hoitoa tarvitsevia potilaita, tai vastaavasti potilaan luo voitiin kuljettaa lääkäri tai sairaanhoitaja. Potilaskuljetuksia varten koneisiin asennettiin tekohengityslaitteet. Kaukaisimmat ambulanssilennot lennettiin aina Enontekiötä, Utsjokea ja Petsamoa myöten.  

Vuonna 1932 Merivartiolaitos hankki Aero Oy:ltä kaksi kokometallista kuusipaikkaista yksimoottorista Junkers F-13 vesitasoa. Lentokone LK-2 sijoitettiin Helsinkiin ja LK-3 Vaasaan. Vuonna 1934 hankittu LK-4 puolestaan Maarianhaminaan.

Koneet varustettiin radioin ja ensiapuvälinein. Miehistöön kuuluivat ohjaaja, radisti-lääkintämies ja lentomekaanikko. Miehistön turvallisuutta paransivat käyttöön otetut laskuvarjot ja pelastusliivit.  
 

Voitto pirtun salakuljettajista saavutettiin 1930-luvun kuluessa. Myös Junkers F-13 -kalusto ehti osallistua salakuljettajajahteihin.

Koneiden aseistukseen kuuluivat ohjaajan valopistooli, mekaanikon konepistooli ja radistin pikakivääri. Lisäksi kaikilla miehistön jäsenillä oli henkilökohtaisena aseenaan pistooli.

Moottoriveneen ja laivan vanavesi oli selkeästi havaittavissa pimeässä yössäkin. Lentokoneesta käsin oli myös helppo havaita salakuljetusalusten hinaamat pirtutorpedot. Yleensä salakuljettajat pelästyivät lentokoneita ja pysähtyivät kun koneet syöksyivät moottorit ulvoen matalalla varoituslaukauksia ampuen. 

Lentotoiminnan pikkuhiljaa kehittyessä ja kasvaessa volyymiltaan, tarvittiin lentokalustoa lisää. Välillä tehtiin myös huonoiksi osoittautuneita kalustohankintoja. Yksi näistä oli hollantilaisten Koolhoven F.K.49 -koneiden hankinta.

Merivartiolaitos osti kaksi konetta kuljetus- ja merivalvontakäyttöä varten. Ensimmäinen koneista saapui Suomeen 1940. Toinen tilattu kone jäi saamatta.

Koolhoven F.K.49:n käyttöönottoa riivasivat konetyypin jatkuvat tekniset ongelmat. Erityisesti moottorit osoittautuivat epäluotettaviksi. Koolhovenista luovuttiinkin vain kahdeksantoista lentotunnin jälkeen. 

Ilmavoimat osti 1930-luvun alussa Saksasta ja Ruotsista Junkers W34 -kuljetuskoneita. Talvisodan jälkeen syksyllä 1940 kaksi Junkersia luovutettiin Merivartiolaitoksen käyttöön. Jatkosodan aikana koneita käytettiin eri kuljetustehtävissä, erityisesti kaukopartioiden ja haavoittuneiden kuljetuksiin.

Sodan jälkeen Rajavartiolaitos käytti Junkers W34 -kalustoa vuoteen 1950 saakka. 

1950-luvun alussa Rajavartiolaitos hankki kaksi De Havilland Canada DHC-2 Beaver -konetta tehostamaan syrjäseutujen sairaskuljetuksia ja muita kuljetuslentotarpeita. DHC-2 Beaver oli kuusipaikkainen metallirakenteinen kuljetuslentokone, joka oli varta vasten suunniteltu Kanadan haastaviin erämaaolosuhteisiin. 1950-luvun puolivälissä hankittiin kolmas kone, joka sijoitettiin Rovaniemelle. 

Kaksi aiemmin ostettua Beaveria operoivat Turusta ja Vaasasta käsin. Vuoden 1958 tilastojen mukaan sairaankuljetuslennoilla synnytystapauksia oli melko vähän. Lapsihalvaus- ja poliotapaukset olivat etusijalla. Vaikeat vatsahaavat, syöpäpotilaat, umpisuolentulehdukset, aivokalvontulehdukset ja keuhkokuumetapaukset kuuluivat myös ambulanssilentojen piiriin. Rajavartiolaitoksen Beaver-koneilla lennätettiin myös presidentti Urho Kekkosta hiihtoretkille Lappiin. 

Beaver-kalusto palveli Rajavartiolaitoksen lentokuljetustarpeita hyvin ja tyypin käyttö päättyi vasta vuonna 1988. Koneista OH-MVM on nähtävillä Merikeskus Vellamossa ja OH-MVL Suomen Ilmailumuseossa Vantaalla. 

Lehtileike Rajajääkäri-lehden numerosta 2/1962. Uutinen käsittelee sairaankuljetuslentoja.

Lehtileike Rajajääkäri-lehden numerosta vuodelta 1960. Lehtileike käsittelee Rajavartiolaitoksen helikopteritoimintaa.

Lentokone- ja helikopterimiehistöjen työ on mitä suurimmassa määrin tiimityöskentelyä lentotehtävän alusta loppuun.

Rajavartiolaitoksen helikopteritoiminta alkoi vuonna 1960. Laitoksella oli käytössään yksi neuvostoliittolaista alkuperää ollut Mil Mi-1M -helikopteri ja kaksi saman tyypin puolalaista lisenssiversiota SM-1S/600.

Rajan ensimmäiset helikopterilentäjät saivat tyyppikoulutuksensa Puolassa. Pelastushelikopteritoiminta Suomessa käynnistyi Rajavartiolaitoksen Immolan, Kajaanin ja Ivalon helikopteritukikohdista käsin vuonna 1961.

SM-1-kalustolla lennettiin perinteisten ambulanssi- ja kuljetuslentojen lisäksi myös maarajojen valvontalentoja. Tosin alkuvaiheessa lentosäännöt ja ohjeet vaativat, että rajavalvontalennot suoritettaisiin viiden kilometrin etäisyydeltä raja-aukosta.

Kokemusten lisääntyessä lentotoiminta monipuolistui mm. Suomenlahdella lennettyjen etsintä- ja pelastuslentojen muodossa. Helikopteritoiminnan alkuvuosina uusi kalusto herätti mielenkiintoa suuren yleisön keskuudessa ja helikoptereita esiteltiinkin rajaseudun siviiliväestölle mm. maatalousnäyttelyiden ja messutapahtumien yhteydessä.

Helikoptereilla kyettiin myös tukemaan sotilaskotisisarten tärkeää työtä. Kesällä 1962 Pohjois-Karjalan rajavartioston järjestämien sotaharjoitusten yhteydessä nähtiin lentävän sotilaskodin vierailu.

Nykyään helikopteri OH-HRC on nähtävillä Suomen Ilmavoimamuseossa Tikkakoskella. 

Rajan helikopterikalusto monipuolistui vuonna 1964, jolloin tv-persoona Niilo Tarvajärven ja säveltäjä Barbara Helsingiuksen vetämä kansalaiskeräys ”Ilmasilta” tuotti niin hyvin, että Suomen Punainen Risti kykeni ostamaan ranskalaisvalmisteisen Sud Aviation SE 3130 Alouette II -helikopterin.

Kone luovutettiin Rajavartiolaitoksen käyttöön ja se sijoitettiin Ivaloon. Koneen toiminta-aika täydellä tankilla oli kolme tuntia lentomatkan ollessa 470 kilometriä. 

Vuonna 1968 Rajavartiolaitos otti käyttöön ensimmäisen seitsemästä italialaisen Agustan lisenssivalmistamasta Agusta Bell 206 -helikopterista. Ensimmäinen AB 206 sijoitettiin Immolaan ja toinen Helsinkiin. 1970-luvun alussa hankittiin kaksi kopteria lisää, joista yksi sijoitettiin Turkuun ja toinen Ivaloon. Vuonna 1974 hankittiin yksi lisäkopteri Turkuun ja vuonna 1980 toinen lisäkopteri. Näiden lisäksi saatiin vielä yksi Agusta Bell 206 Ilmavoimilta.

Ominaisuuksiltaan Agusta Bell 206 soveltui aiempia konetyyppejä paremmin meripelastustyöhön. Koneeseen mahtui ohjaajan lisäksi neljä matkustajaa. Paaripotilas mahdutettiin kopterin sisätiloihin.

Helikoptereita käytettiin mukana kadonneiden etsinnöissä. Pohjois-Suomessa helikopterin mukaan otettiin usein myös jälkikoira. Tulet ja savut näkyivät etsivälle kopterille hyvin. Myös autiotuvat ja niiden vieraskirjat tarkastettiin tehokkaasti helikoptereita käyttämällä. Rajavartiolaitoksen helikopterit oli tuolloin varustettu laitteilla, joilla kyettiin havaitsemaan hätälähettimien lähettämät viestit ja signaalit.

1970-luvulle tultaessa helikopterimiehistöjen tehtäväkentäksi vakiintuivat:

1. maa- ja merirajojen valvonta
2. nopeat yhteyslennot
3. etsintä- ja pelastuspalvelu
4. sairaslennot.

Rajan helikopterikalusto näki palveluskäyttöä myös sotilaallisen maanpuolustuksen tehtävissä, kuten sotaharjoitusjoukkojen kuljetuksissa.

1970-luvun mittaan helikoptereiden käyttö maa- ja merirajojen partio- ja valvontalennoilla tehostui.

Vartiostot käyttivät toiminta-alueilleen sijoitettuja helikoptereita Neuvostoliiton rajajoukkojen toiminnan ja liikkeiden valvontaan ja seurantaan.

Rajavartiolaitos tehosti toimintaansa Moskovan elokuun 1991 vallankaappausyrityksen aikana. Itärajalla tuolloin vallinneesta tilanteesta pyrittiin pääsemään selville myös helikopterien valvontalennoin.

Rajavartiolaitos hankki DHC-2 Beaver -koneiden seuraajaksi vuosina 1976 ja 1979 kaksi yhdysvaltalaista valmistetta olevaa Piper PA-31 Navajo -lentokonetta. Koneita käytettiin erityisesti merivalvontalennoilla.

Varustuksensa puolesta Navajot kykenivät operoimaan myös mittarilento-olosuhteissa, toisin sanoen myös pimeällä ja huonoissa sääolosuhteissa.

Koneista ensimmäisenä hankittu OH-PRA tuhoutui polttoaineen loputtua pakkolaskussa Oulun Liminganlahdella kesällä 1992. Myöhemmin hankittu OH-PRB myytiin siviilikäyttöön 1994.

Neuvostoliittolainen tiedustelualus kuvattuna Itämerellä Rajavartiolaitoksen lentokoneesta käsin. Valvontalennoilla tehdyt havainnot analysoitiin tarkasti kaikkia yksityiskohtia myöten.

Meripelastustyötä ja tähän liittyvää pelastushelikoptereiden hankintaa ja käyttöä tarkasteltiin 1970- ja 1980-lukujen taitteessa. Hallitus päätti alkuvuodesta 1980, että Rajavartiolaitokselle hankittaisiin kolme neuvostoliittolaista keskiraskasta Mil Mi-8 -helikopteria, jotka varustettaisiin meripelastustyötä varten.

Tämä kehitys johti vuonna 1981 Rajavartiolaitoksen lentotoiminnan keskittämiseen uuden hallintoyksikön, Vartiolentolaivueen alaisuuteen. Meripelastuspalvelun johtamisesta muodostuikin yksi Rajavartiolaitoksen näkyvimmistä päätehtävistä.

Meripelastuspäivystys aloitettiin Turussa 1.6.1981. Neuvostoliittolaiset Mi-8:t varustettiin Suomessa länsimaisella avioniikalla ja tutkalla, pelastusvinssillä sekä ambulanssivarustuksella.

Kuljetuskäyttöön suunniteltu Mil Mi-8 ei kuitenkaan soveltunut täysin meripelastustyöhön ja Rajavartiolaitoksen ensimmäinen Mi-8 tuhoutui jo huhtikuussa 1982 harjoituslennolla kopterin molempien moottoreiden pysähdyttyä meren yllä. Onnettomuus johti yhden miehistön jäsenen menehtymiseen hyisessä meressä.

Mi-8-kalusto soveltui sen sijaan hyvin erinäisiin kuljetustehtäviin, kuten itäisen maastorajan tähystystornien pystyttämiseen. 1980-luvun lopulla kalusto luovutettiin Ilmavoimien käyttöön.

Vuodesta 1985 lähtien pelastuspalvelua on voitu suorittaa Agusta Bell 412 -helikoptereilla. Kaksimoottorinen kevyt helikopteri on monipuolisesti varustettu.

Koptereista löytyy meripelastus- ja lääkintävarustus, pimeänäkölaitteet ja lämpökamera, sää- ja etsintätutka, valonheitin sekä pelastusvinssi. Lisäksi kopterit kyetään varustamaan 1000 litran sammutuspussilla, jolla kyetään torjumaan metsäpaloja.

Rajavartiolaitoksella on käytössään viisi AB 412 -helikopteria.

Pelastustöissä ja muissa operaatioissa käytettävät rajakoirat saavat oman siirtymämenetelmä­koulutuksensa, jonka aikana koirat totutetaan toimimaan helikopterissa.

Helikoptereita käytetään myös Rajavartiolaitoksen valmiusjoukkueiden kuljetustehtävissä, sekä tarvittaessa myös erinäisissä poliisin ja muiden viranomaisten virka-aputehtävissä.

Vuodesta 1988 lähtien Mi-8-kalustoa ryhdyttiin korvaamaan nykyaikaisilla ranskalaisilla AS-332 Super Puma -helikoptereilla.

Koptereista löytyy monipuolinen meripelastus ja lääkintävarustus. Jäänpoistojärjestelmä mahdollistaa lennot jäätävissä olosuhteissa. Pimeänäkölaitteet ja lämpökamera ovat hyödyllisiä apuvälineitä kadonneiden etsinnöissä. Lentomiehistöön kuuluu viisi henkeä ja kopteri kykenee ottamaan kyytiin enimmillään 20 matkustajaa.

Rajavartiolaitoksen koko tuolloinen helikopterikalusto otti osaa Immolassa vuonna 1993 järjestettyyn valmiusosastojen suurharjoitukseen. Tänä päivänä Rajavartiolaitoksella on käytössä viisi Super Pumaa. 

Autolautta Estonia upposi yöllä 28.9.1994 kovassa syysmyrskyssä Utön eteläpuolella. Pelastusoperaatioon osallistui Rajavartiolaitoksen kaksi Super Pumaa, kaksi Agusta Bell 412:a sekä Piper Navajo.

Myrskyinen sää ja kova aallokko yhdessä pimeyden lisäksi vaikeuttivat suuresti pelastustöitä. Onnettomuus vaati 852:n ihmisen hengen. 137 laivalla ollutta pelastettiin helikoptereihin sekä apuun tulleisiin aluksiin. 

Rajavartiolaitoksen helikoptereista Super Puma OH-HVG pelasti merestä 44 ihmistä ja Agusta Bell 412 OH-HVD seitsemän henkeä. Muut Rajavartiolaitoksen ilma-alukset valitettavasti vain veden varaan menehtyneitä.

Estonian suuronnettomuus osoitti selkeästi, että vain tehokkaalla ja asianmukaisella kalustolla, sekä hyvän koulutuksen saaneella osaavalla lentomiehistöllä kyetään reagoimaan vastaavanlaisissa vaikeissa tilanteissa.

Operaatio on ollut tähän mennessä yksi Rajavartiolaitoksen haastavimmista rauhan ajan operaatioista. Helikopterimiehistöt joutuivat toimimaan kovan fyysisen ja psyykkisen rasituksen alaisina.

Vuonna 1995 Rajavartiolaitoksen lentokalusto uudistui Saksasta hankittujen kahden Dornier Do-228 -lentokoneiden myötä. Dornierit varustettiin eritoten meri- ja ympäristövalvontatehtäviin.

Koneen miehistöön kuuluu kaksi ohjaajaa ja kaksi järjestelmistä vastaavaa operaattoria. Dornier-koneiden matkalentonopeus on noin 300 kilometriä tunnissa ja toiminta-aika viisi tuntia.

Monipuolisuutensa ansiosta Rajavartiolaitoksen Dornier-kalustoa on viime vuosina käytetty myös kansainvälisissä tehtävissä, erityisesti Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontexin johtamissa operaatioissa Välimerellä.

Dornier-koneiden varustukseen kuuluu

• merivalvontatutka
• SLAR-sivukulmatutka öljypäästöjen havainnointiin
• infrapuna/uv-skanneri öljypäästöjen laajuuden arviointiin
• lämpökamera etsintä- ja valvontatehtäviin.

Merialueilla tapahtuvien ympäristövahinkojen torjumisen lisäksi Rajavartiolaitoksen lentokalustolla seurataan myös levälauttojen esiintymistä Suomen rannikkoalueella ja Itämerellä.

Rajavartiolaitoksen helikopterikalusto osallistuu aina tarvittaessa myös metsä- ja tulipalojen sammutuksiin.

Super Pumaan asennettavalla sammutuspussilla kyetään pudottamaan tulipalon päälle 2000 litraa vettä.

Lentokone- ja helikopterimiehistöjen työ on mitä suurimmassa määrin tiimityöskentelyä lentotehtävän alusta loppuun. 

2010-luvun alussa Rajavartiolaitos korvasi käytöstä poistuneet Agusta Bell 206 -helikopterit uusilla AgustaWestland AW 119 -koptereilla. Uuden kaluston myötä Rajavartiolaitoksen lentotoiminnan suorituskyky kohosi entisestään.

Koala-helikoptereita on käytössä yhteensä neljä kappaletta.

2000-luvun nopea tekninen kehitys on tuonut tullessaan miehittämättömät ilma-alukset, tuttavallisemmin dronet. Kauko-ohjattavien ilma-alusten käyttö on lisääntynyt ympäri maailmaa viranomaiskäytössä, myös Suomessa.

Valvonta- ja etsintätehtävissä käytettävät dronet voidaan varustaa monipuolisella kamera- ja sensoritekniikalla. Ne tarjoavat myös Rajavartiolaitokselle kokonaan uusia suorituskykyjä.

Miehittämättömän Schiebel S-100 -järjestelmän merelliset koelennot suoritettiin Vartiolaiva Turvalla syksyllä 2019. Uudet miehittämättömät järjestelmät ovat kuitenkin vain työkaluja. Dronen tuottaman tiedon ja tilannekuvan analyysistä ja tulkinnasta sekä tarvittaviin toimenpiteisiin ryhtymisestä vastaa ihminen.

Rajavartiolaitoksen monipuolistunut tehtäväkenttä ja turvallisuusympäristössä tapahtuneet muutokset johtivat siihen, että vuodesta 1995 käytössä olleet Dornier Do 228 -valvontalentokoneet ovat tulossa käyttöikänsä päähän. Ne eivät enää suorituskyvyltään vastaa täysin nykypäivän vaatimuksia.

Rajavartiolaitos on käynnistänyt MVX-hankkeen, jonka tarkoituksena on korvata molemmat käytöstä poistuvat Dornier-koneet modernimmalla seuraajalla. Lue lisää lentokonehankintaa valmistelevasta hankkeesta.