Suomen aluevesiin kuuluvat sisäiset aluevedet ja aluemeri, jonka ulkoraja on muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta 12 meripeninkulman (22,2 km) etäisyydellä sisäisten aluevesien ulkorajasta. Ulkomaalaisella huvialuksella on oikeus kauttakulkuun aluemerellä. Ankkuroiminen aluemerellä on sallittua tavanomaiseen merenkulkuun liittyen. Ankkurointi on sallittua myös jos se on välttämätöntä ylivoimaisen esteen tai hätätilanteen takia tai kun tarkoituksena on hätään joutuneiden ihmisten tai alusten auttaminen.

Suomeen saapuminen ja Suomesta lähteminen

Schengenin säännöstöä soveltavat tällä hetkellä EU-maista Alankomaat, Belgia, Espanja, Italia, Itävalta, Kreikka, Latvia, Liechtenstein, Liettua, Luxemburg, Malta, Portugali, Puola, Ranska, Ruotsi, Saksa, Slovakia, Slovenia, Suomi, Tanska, Tšekki, Unkari ja Viro, mutta eivät Englanti ja Irlanti. EU:n ulkopuolisista maista Schengenin säännöstöä soveltavat Islanti, Norja ja Sveitsi.

Suomesta lähtenyt huvialus, joka liikkuu Suomen aluevesirajan ulkopuolella käymättä muun valtion satamassa, voi tulla maahan ja lähteä maasta käymättä rajanylityspaikalla sekä ilman, että siihen muutoin kuin satunnaisesti kohdistetaan rajatarkastustoimenpiteitä.

Muusta Schengen-valtiosta Suomeen saapuva tai sellaiseen valtioon lähtevä huvialus voi tulla maahan ja lähteä maasta käymättä rajanylityspaikalla ja ilman, että siihen muutoin kuin satunnaisesti kohdistetaan rajatarkastustoimenpiteitä.

Kaikkiin huvialuksiin, joiden voidaan perustellusti olettaa ylittäneen Schengen-ulkorajan, voidaan kuitenkin aina kohdistaa rajatarkastustoimenpiteitä niiden käyttämästä reitistä tai lähtö- tai tulosatamasta riippumatta.

Suomen ja Schengenin säännöstöä soveltamattoman niin sanotun kolmannen maan välillä (Itämerellä Venäjä) kulkiessaan huvialus on aina velvollinen käymään rajatarkastuksessa. Ketään ei saa päästää poistumaan eikä tavaraa saa purkaa ennen kuin rajatarkastus ja tulliselvitys on tehty.

Muusta, kuin Schengen-valtiosta tuleva huvivene voi poikkeuksellisesti käydä satamassa, joka ei ole jäljempänä mainittu rajanylityspaikka. Tällaisessa tapauksessa aluksella olevien henkilöiden on ilmoittauduttava satamaviranomaisille saadakseen luvan käydä satamassa. Satamaviranomaisten on otettava yhteyttä rajaviranomaisiin ja ilmoitettava aluksen saapumisesta. Ilmoitus matkustajista on tehtävä antamalla satamaviranomaisille luettelo aluksilla olevista henkilöistä. Luettelo on annettava viranomaisille viimeistään satamaan saavuttaessa.

Rajatarkastus ja tulliselvitys

Huviveneiden rajatarkastus toimitetaan asetuksessa määrätyillä rajanylityspaikoilla. Nämä ovat Ahvenanmaan, Haapasaaren, Hangon ja Helsingin merivartioasemat sekä Nuijamaan satama ja Santio. Valvontaviranomaisilla on myös oikeus tehdä tarkastuksia Suomen aluevesillä ja muualla satamissa.

Rajatarkastuksessa tarkastetaan jokaiselta veneessä olevalta vähintään maahantuloon tai maastalähtöön oikeuttava passi tai vastaava matkustamiseen oikeuttava asiakirja sekä viisumivelvollisilta viisumi ja muut maahantulon tai maastalähdön edellytykset.

Aluksen päällikön on annettava maahantulo- tai maastalähtöpaikan rajatarkastusviranomaiselle matkustaja- ja miehistöluettelo taikka muutoin tiedot aluksen henkilökunnasta, matkustajista ja muista aluksessa olevista henkilöistä.

Suomesta ulkomaille lähdettäessä huvialuksen päällikön on syytä varata riittävä määrä luetteloita (vähintään 4 kpl) kohdemaiden viranomaisia varten. Lomakkeen voi tulostaa Rajavartiolaitoksen internetsivulta.

Matkustaja- ja miehistöluettelosta tulee käydä ilmi jokaisen siihen merkityn henkilön suku- ja etunimi, syntymäaika, sukupuoli, kansalaisuus sekä aluksen kansallisuus- ja rekisteritieto sekä saapumis- ja lähtöpaikka.

Rajanylityspaikkana toimiva merivartioasema on avoinna kello 8 - 22, jollei Rajavartiolaitoksen kiireellisen lakisääteisen tehtävän suorittamisesta tilapäisesti muuta johdu. Paikat on merkitty merikarttoihin ja väylillä on PASSPORT CONTROL -opasteet. Merivartioasemalle on hyvä ilmoittaa tuntia ennen passintarkastukseen saapumista radiolla tai puhelimella. VHF-radiolla kutsukanava on 68 ja varakanava on 16. Nuijamaan sataman kautta liikennöintiin liittyy erityisohjeita, katso Väylä-viraston internet-sivuilta www.vayla.fi, Liikennöinti Saimaan kanavassa tai Saimaan kanavan hoitokunta puh. 05 458 5170 saimaankanava(a)lvm.fi.

Tulliselvitys voidaan tehdä merivartioasemilla, ellei aluksella ole tuonti- tai vientiselvitettävää tavaraa. Euroopan Unionin sisäisessä liikenteessä veneilijöillä ei ole ilmoitusvelvollisuutta, mikäli heillä ei ole mukanaan verotettavia tavaroita. Mikäli huvialuksessa on EU-maiden välisessä liikenteessä verotettavia tavaroita, aluksen päällikkö on velvollinen tekemään tulliviranomaiselle ennakkoilmoituksen lähimpään tullitoimipaikkaan tavaroiden verottamisesta sopimiseksi. Ahvenanmaan ja Manner-Suomen välisessä liikenteessä ennakkoilmoitus tulee tehdä ennen satamasta lähtöä lähtöpaikkaa lähinnä olevaan Tullin toimipisteeseen.

Lisätietoja huvialusten tulliselvityksistä saa Tullineuvonnasta, puh. 0295 5201 tai osoitteesta www.tulli.fi.

Muita ohjeita ja määräyksiä

Suomen aluevesillä ja satamassa tai ankkurissa olevan ulkomaalaisen huvialuksen suositellaan käyttävän kansallislippua auringon nousun ja laskun välisenä aikana sekä aina kulussa ollessaan. Suomalaisessa huvialuksessa suositellaan käytettäväksi lippua tai muuta kansallisuuden osoittavaa tunnusta.

Suomen rannikon suoja-alueilla on rajoitettu joitakin toimintoja. Tarkempia tietoja osoitteesta www.merivoimat.fi.