Hyppää sisältöön

Rajavartiolaitoksen uuden vartiolaivan köli laskettiin perinteisin menoin

Julkaisuajankohta 13.3.2024 9.11
Tiedote

Rajavartiolaitoksen uusien vartiolaivojen valmistuminen etenee suunnitellusti. Ensimmäisen laivan kölinlaskua juhlittiin tiistaina 12.3.2024.

Kölinlaskutilaisuus pidettiin Baltic Operatorin telakalla Gdanskissa 12.3.2024. Paikalla oli Rajavartiolaitoksen, Meyer Turku Oy:n, Baltic Operatorin ja Bureau Veritasin edustajat. 

Kölinlaskuseremonia on vanha ja perinteikäs traditio. Ennen kölinlaskua laivan tilaaja Rajavartiolaitos ja telakan edustaja sijoittivat omat onnenkolikkonsa ensimmäisen lohkon alle kölipukille. Kolikot siirretään myöhemmin valmiiseen laivaan tuomaan alukselle nimensä mukaisesti onnea. Perinne periytyy aina purjelaiva-ajoilta, jolloin päämaston alle laitettiin kolikko tuomaan laivalle purjehdusonnea.

“Ulkovartiolaivat rakennetaan pitkäaikaisten kumppanitelakoidemme tiloissa Meyer Turun projektijohdossa ja laatuvaatimustemme mukaisesti. Erinomaisesti käynnistynyt yhteistyö on edennyt aikataulun mukaisesti vaiheeseen, jossa nyt pääsemme juhlimaan yhden laivanrakennusprosessin perinteisen etapin saavuttamista”, sanoo Meyer Turun varatoimitusjohtaja Tapani Pulli.

Rajavartiolaitoksen suorituskyky avomerellä perustuu merkittäviltä osin monitoimisten ulkovartiolaivojen jatkuvaan operointiin ja valmiuteen. Ulkovartiolaivat ovat merellä noin 330 vuorokautta vuodessa.

Rajavartiolaitoksella on tällä hetkellä käytössään kolme ulkovartiolaivaa, joista vuonna 2014 käyttöönotettu vartiolaiva Turva on ajanmukainen. Kahdesta vanhasta ulkovartiolaivasta valmistaudutaan luopumaan siinä vaiheessa, kun uudet laivat valmistuvat. Ensimmäinen uusi laiva valmistuu sopimuksen mukaisesti 2025 lopussa ja toinen 2026 lopussa.

Nyt rakenteilla olevissa Rajavartiolaitoksen laivoissa suorituskyky paranee merkittävästi poistuviin laivoihin verrattuna. Alusten valvonta- ja vaikuttamiskykyä rajojen valvonnassa sekä sen yhteydessä tehtävässä alueellisen koskemattomuuden valvonnassa ja turvaamisessa parannetaan. Kehittyneet valvontajärjestelmät ja tiedonsiirtoratkaisut parantavat tilannekuvan ylläpitoa ja sen jakamista. Uusien laivojen avulla parannetaan kykyä suuronnettomuuksien torjuntaan ja pelastustyöhön. Vakavien ympäristöonnettomuuksien hallinnan valmius on kaikilla aluksilla välitön ja kokonaisöljynkeräyskapasiteetti noin kaksinkertaistuu nykyisestä. Uudet laivat tulevat olemaan vähäpäästöisiä ja energiatehokkaita. Laivoihin hankitaan puolustusvoimien rahoittamia suorituskykyjä.