Hyppää sisältöön

Rajavartiolaitos sai valmiiksi poikkeuksellisen laajan törkeää laittoman maahantulon järjestämistä koskevan esitutkinnan

Julkaisuajankohta 14.5.2024 13.46
Tiedote
Rajan tiedotuskuva.

Suomen kautta Saksaan salakuljetettiin tai yritettiin salakuljettaa 160 ihmistä.

Rajavartiolaitos otti syyskuussa 2023 Helsingin satamassa kiinni miehen, joka pyrki tuomaan Tallinnasta saapuneella laivalla Suomeen kolmea asiakirjatonta matkustajaa. Asiassa käynnistyi mittava esitutkinta, jonka aikana selvisi epäillyn yhdessä veljensä kanssa kuljettaneen tai yrittäneen kuljettaa Latvian, Viron, Suomen, Ruotsin ja Tanskan kautta Saksaan ainakin 160 ihmistä. Rikoksesta epäillyt veljet olivat Latviassa laillisesti oleskeluluvalla asuvia Irakin kansalaisia.

Epäillyt voitiin esitutkinnassa yhdistää huhtikuusta 2023 alkaen yhteensä 14 Tallinnasta Helsinkiin suuntautuneeseen laivamatkaan, joiden aikana kussakin tapauksessa Suomeen oli salakuljetettu suuri määrä henkilöitä. Lisäksi ilmi tuli yksi tapaus, jossa henkilöiden oli ollut tarkoitus salakuljettaa edellä kuvatulla tavoin ryhmä Tallinnasta Helsinkiin, mutta teko oli epäonnistunut ryhmän jäätyä kiinni Latvian ja Viron rajalla.

Rikos tapahtui siten, että epäillyt keräsivät Latviassa yhteen joukon henkilöitä, jotka halusivat päästä Saksaan. Kyse oli aikaisemmin Valko-Venäjältä Latviaan saapuneista turvapaikanhakijoista, joilla ei ollut hallussaan matkustamiseen vaadittavia asiakirjoja. Epäillyt ottivat 1800 euron suuruista maksua vastaan henkilöt salakuljetettavikseen, muodostivat kuljetettavista ryhmän ja toivat tämän Viroon, mistä matkaa jatkettiin laivalla Helsinkiin. Suomessa matka jatkui junalla tai bussilla Tornioon, missä raja ylitettiin Haaparannan kautta Ruotsiin. Ruotsin ja Tanskan jälkeen salakuljettaja poistui paikalta ja jätti ryhmän Saksaan.

Salakuljetus tapahtui käytännössä siten, että asiakirjattomille henkilöille varattiin matkaliput julkisia kulkuvälineitä varten tekaistuja henkilötietoja käyttäen. Koska salakuljetettavat eivät olisi yksin osanneet varata matkalippuja tai kulkea julkisilla kulkuvälineillä usean maan halki, oli salakuljettajan osallistuminen matkalle välttämätöntä.

Kerralla salakuljetettujen ryhmien koot vaihtelivat muutamasta henkilöstä aina useisiin kymmeniin ja ryhmät koostuivat useista eri kansalaisuuksista. Ryhmässä oli mukana niin aikuisia kuin lapsia ja näiden vanhempia. Maahan tuotujen ihmisten joukosta kyettiin esitutkinnassa tunnistamaan ainakin Iranin, Irakin, Bangladeshin, Sri Lankan, Afganistanin, Syyrian, Jemenin, Kamerunin, Kuuban, Tadzhikistanin, Kongon, Komorien, Pakistanin, Intian ja Malin kansalaisia. Kaiken kaikkiaan salakuljettajat järjestivät matkan 160 ihmiselle, joista 132 onnistui matkustaa Suomen kautta Saksaan, 25 otettiin Virossa kiinni 25 näiden ollessa matkalla Suomeen ja kolme otettiin Suomessa kiinni heidän tullessa maahan syyskuussa yhdessä epäillyn kanssa.

Matkoista kaikki yhtä lukuun ottamatta olivat syyskuussa 2023 Helsingin satamassa kiinni otetun miehen suorittamia. Hänen veljensä osallisuus tekoon puolestaan muodostui yhden matkan suorittamisesta sekä salakuljetettavien rekrytoinnista, matkalippujen varaamisesta ja sen varmistamisesta, että rikoksesta saatiin kerättyä vaadittu maksu. Lisäksi kaksi henkilöille läheistä latvialaista naista osallistuivat pienemmissä määrin matkoilla vaadittujen matkalippujen varaamiseen. Rikoksesta saadun rahan epäillään esitutkinnan perusteella päätyneen henkilöiden äidille Irakiin.

Teon epäillään olevan osa laajempaa, kansainvälistä ihmissalakuljetusrikollisuutta, jossa nyt kiinni otettujen epäiltyjen epäillään muodostaneen rikolliselle toiminnalle osan, jonka avulla ihmisiä on salakuljetettu maksua vastaan Euroopan sisällä. Suomen rooli kyseisen rikoksen osalta oli toimia salakuljetuksen kauttakulkumaana.

Helsingin satamassa kiinni otettu epäilty on ollut vangittuna törkeän laittoman maahantulon järjestämisestä koko esitutkinnan ajan. Teon toinen päätekijä tavoitettiin kansainvälisen oikeusapupyynnön avulla Ruotsista ja hänet luovutettiin Suomeen joulukuussa 2023, jolloin hänetkin vangittiin törkeästä laittoman maahantulon järjestämisestä epäiltynä.

Rikoksesta nostetaan syytteet Helsingin käräjäoikeudessa toukokuun 2024 aikana.

Rajavartiolaitos suoritti esitutkinnan aikana laajaa, kansainvälistä yhteistyötä Latvian, Viron, Ruotsin ja Saksan viranomaisten sekä Europolin ja Eurojustin kanssa. Tutkinnassa on käytetty laajoja, kansainvälisiä oikeusaputoimia.

Lisätietoja: tutkinnanjohtaja, yliluutnantti Antti Leskelä, 0295 426 523, [email protected]

Raja - tiedote