Hyppää sisältöön

Katsaus Kaakkois-Suomen rajavartioston toimintaan helmikuussa 2023

Julkaisuajankohta 1.3.2023 15.52
Tiedote

Kaakkois-Suomen rajavartioston valvomilla rajanylityspaikoilla kirjattiin tammi-helmikuun aikana 189 000 rajanylitystä (133 000 vuonna 2022, + 42 % ja 80 500 vuonna 2021, + 135 %). Koronaviruspandemiasta johtuvien Valtioneuvoston päätösten mukaisten rajoitusten ja Venäjän vastaisten pakotteiden takia rajanylitysmäärät ja muut suoritteet eivät ole vertailukelpoisia edellisvuosiin nähden.

Vaalimaan rajanylityspaikalla kirjattiin tammi-helmikuussa rajanylityksiä 121 000 (56 000 vuonna 2022 ja 36 000 vuonna 2021), Nuijamaalla 48 000 (51 000 vuonna 2022 ja 28 000 vuonna 2021) ja Imatralla 21 000 (10 000 vuonna 2022 ja 13 000 vuonna 2021). Vainikkalassa oli vähäisesti tavarajunaliikennettä mutta ei henkilöliikennettä. Parikkalan tilapäisellä rajanylityspaikalla ei ollut liikennettä tammi- eikä helmikuussa.

Rajatarkastusten yhteydessä havaittiin helmikuussa kaksi väärennettyä ajokorttia, yksi väärennetty rekisteriote ja yksi väärennetty kuljettajatodistus. 

Rajavartiosto aloitti helmikuussa 9 esitutkintaa, joista 2 valtionrajarikoksesta, 2 vaarallisen esineen hallussapidosta, 2 rattijuopumuksesta ja 2 laittoman maahantulon järjestämisestä. Lisäksi yksi sakko siirtyi esitutkintaan.

Sakkoja rajavartiostossa määrättiin helmikuussa yhteensä 87 kappaletta, joista 24 ulkomaalaisrikkomuksesta, 16 liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, 15 ajoneuvorikkomuksesta ja 7 lievästä ampuma-aserikoksesta. Muita nimikkeitä olivat mm.  paljastinlaiterikkomus, ajoneuvoverorikkomus, tieliikenteen sosiaalilainsäädännön rikkominen ja kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta.

Rajavartiosto esti maahantulon helmikuussa 164 henkilöltä. Valtaosa pääsyn epäämisistä perustui Valtioneuvoston syksyllä 2022 tekemään periaatepäätökseen Venäjän federaation kansalaisten maahantulon rajoittamisesta Suomen kansainvälisten suhteiden turvaamiseksi. Lisäksi rajavartiosto toimeenpani 12 muiden viranomaisten tekemää käännytyspäätöstä. Tilapäistä suojelua haki helmikuussa 250 henkilöä ja turvapaikkaa seitsemän henkilöä.

Rajanylitykset kaakkoisrajalla helmikuussa 

Helmikuu

2021

2022

2023

Imatran rajanylityspaikka

6 325

5 244 9 931

Lappeenrannan lentoasema

0 0 0
Lappeenrannan satama 0 0 0
Mikkelin lentoasema 0 0 0
Nuijamaan rajanylityspaikka 14 886 23 948 22 494
Nuijamaan satama 0 0 0
Savonlinnan lentoasema 0 0 0
Vaalimaan rajanylityspaikka 18 131 26 908 54 669
Vainikkalan rajanylityspaikka 0 6 848 0
Parikkalan rajanylityspaikka 1 598 1 509 0
Kaikki yhteensä  40 940 64 437 87 094

Rajanylitykset kaakkoisrajalla tammi-helmikuussa 

Tammi-helmikuu

2021

2022

2023

Imatran rajanylityspaikka

12 152

10 055 20 880

Lappeenrannan lentoasema

0 611 5
Lappeenrannan satama 0 0 0
Mikkelin lentoasema 0 0 0
Nuijamaan rajanylityspaikka 28 232 51 262 47 585
Nuijamaan satama 0 0 0
Savonlinnan lentoasema 0 3 0
Vaalimaan rajanylityspaikka 36 271 55 626 120 681
Vainikkalan rajanylityspaikka 0 13 248 0
Parikkalan rajanylityspaikka 2 834 2 512 0
Kaikki yhteensä  80 489 133 317 189 151
Kaakkois-Suomen rajavartiosto Raja - tiedote Rajavartiolaitos