Hyppää sisältöön

Kainuun rajavartiosto tutkii luvatonta rajanylitystä Suomussalmen Hossassa

Julkaisuajankohta 10.2.2023 15.40
Tiedote

Kainuun rajavartiosto tutkii keskiviikkona 8.2.2022 tapahtunutta yhden henkilön aiheuttamaa luvatonta rajanylitystä maastorajan yli Venäjältä Suomeen Suomussalmen Hossassa.

Kainuun rajavartioston otti kiinni tuntemattoman henkilön partioinnin yhteydessä rajavyöhykkeellä Hossan Kaunislammella keskiviikkoiltana. Kiinnioton yhteydessä henkilö ilmoitti hakevansa turvapaikkaa Suomesta. Tapahtumapaikalla tehdyssä tutkimuksessa todettiin yhden henkilön hiihtäneen maastorajan yli  Venäjältä Suomeen. 

Kainuun rajavartiosto käynnisti tapahtumasta esitutkinnan valtionrajarikoksesta sekä turvapaikkamenettelyn. Maahanmuuttovirasto vastaa turvapaikanhakemiseen liittyvistä toimenpiteistä. Kainuun rajavartiosto jatkaa epäillyn valtionrajarikoksen tutkintaa. Valtionrajarikoksesta voidaan tuomita sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.

Epäiltyyn luvattomaan valtakunnanrajan ylitykseen liittyen, Kainuun alueen rajavaltuutettu on ollut yhteydessä Venäjän Kalevalan alueen rajavaltuutettuun.


Lisätietoja antaa tutkinnanjohtaja kapteeni Juha Romppanen, puh. 0295 424 000 (vaihde).