Hyppää sisältöön

Suomenlahden merivartioston viikko 37

Julkaisuajankohta 16.9.2024 15.59
Tiedote
Kaksi merivartijaa avoveneessä.

Itäisellä Suomenlahdella edelleen paikannushäiriöitä.

Suomenlahden merivartioston viikko oli rauhallisempi tehtävien osalta viimeviikkoon verrattuna. Nurin ollut kanootti aiheutti hälytystehtävän maanantaina. Ketään ei kuitenkaan ollut enää veden varassa, joten tehtävä peruttiin.  

Viikon 37 aikana oli yhteensä 26 meripelastus-, avustus-, ja osallistumista toisen viranomaisen tehtävään (vko 36: 40).

Rajatarkastukset ja merivartiostossa käsitellyt ulkomaalaisasiat

Rajatarkastusten määrä on laskenut edelleen. Myös ulkomaalaissäännöksiin liittyviä tarkastuksia tehtiin edellisviikkoa vähemmän. 

Viikko 37 Helsinki-Vantaan lentoasemalla:

  • 64 116 ulkorajaliikenteen rajatarkastusta (vko 36: 67 316)
  • 600 ulkomaalaissäännöksiin liittyvää tarkastusta (vko 36: 815)
  • 22 etsintäkuulutettua henkilöä (vko 36: 33)

Sataman rajatarkastusyksikkö suoritti viikon aikana rajatarkastuksia ja ulkomaalaisvalvontaa toiminta-alueensa satamissa. Lisäksi yksikkö suoritti risteilyalusten rajatarkastuksia Helsingin satamassa. 

Viikko 37 sataman rajatarkastusyksikössä:

  • 153 ulkomaalaisvalvontaan liittyvää tarkastusta (vko 36: 260)

Lisäksi Suomenlahden merivartiostossa on otettu vastaan Helsinki – Vantaan lentokentällä turvapaikkahakemuksia ja tehty käännyttämisiä tai pääsyn epäämisiä. Viikolla 37: 

  • 6 turvapaikkahakemusta (vko 36: 14)
  • 9 käännyttämisiä tai pääsyn epäämisiä (vko 36: 7)

Merivartiostossa 12 esitutkintaa

Viikon 37 aikana esitutkintojen määrä laski edelliseen viikkoon verrattuna. Rikosnimikkeinä oli muun muassa laittoman maahantulon järjestäminen, valtionrajarikos, väärennysaineiston hallussapito ja väärän henkilötiedon antaminen.

Viikon aikana aloitettiin 12 uutta esitutkintaa (vko 36: 20).

Muut asiat

GNSS-/GPS- häiriöiden tilanne on pysynyt ennallaan ja niitä esiintyy eniten Suomenlahden itäosissa.

Häiriöt voivat näkyä aluksen GPS-laitteiden paikkatiedon katoamisena. Merivartiosto kehottaa kaikkia vesilläliikkujia varmistamaan navigoinnin myös perinteisin menetelmin merikarttaa käyttäen.

 

Meripelastus on ihmishenkien pelastamista ja turvaamista hätä- ja vaaratilanteissa merialueella. Meripelatukseen sisältyy monenlaisia tehtäviä, kuten merihätään joutuneiden ihmisten pelastamista, onnettomuuksien ennaltaehkäisyä, kadonneiden etsintää, lääkärikonsultaatiota ja meripelastuksen ensihoitotehtäviä meri- ja saaristoalueilla.

Ulkomaalaisvalvonta on ulkomaalaislain ja sen nojalla annettujen säännösten noudattamisen valvontaa ja laittoman maassa oleskelun torjuntaa.

Rajatarkastuksilla tarkoitetaan rajaturvallisuuden ylläpitämiseksi suoritettavia rajanylityksen tai sen aikomuksen perusteella toteutettavia henkilön sekä hänen tavaroidensa ja kulkuneuvonsa tarkastamista ja henkilöiden kuulemista.

Ulkomaalaislain mukaiset maahantulon edellytykset on täytyttävä myös maassa oleskellessa. Käännyttämisasia saattaa tulla vireille rajatarkastusviranomaisen suorittaman maahantulo- tai maastalähtötarkastuksen, rikostutkinnan tai ulkomaalaisvalvonnan yhteydessä. 

Esitutkinta on menettely, jolla viranomainen pyrkii selvittämään rikokseksi epäillyn tapahtuman olosuhteet. Esitutkinta käynnistetään, jos on syytä epäillä rikoksen tapahtuneen (ns. syytä epäillä -kynnys). Esitutkinta käynnistetään virallisen syytteen alaisissa rikoksissa uhrin tahdosta riippumatta ja asianomistajarikoksissa uhrin tahdosta riippuen uhrin vaatiessa rikoksesta epäillylle rangaistusta. 

Raja - tiedote