Suomenlahden merivartioston viikko 23
Ulkorajatarkastusten määrä on kasvussa.
Yleiskatsaus
Ulkorajatarkastusten määrä Helsinki-Vantaan lentoasemalla on kasvussa. Kasvun arvioidaan jatkuvan myös tulevina viikkoina.
Lauantai aamuna Helsinki-Vantaan lentoasemalle laskeutui Pietariin matkalla ollut matkustajakone Pietarin lentokentän ollessa suljettuna. Suomenlahden merivartiosto varmisti rajaturvallisuuden yhteistyössä poliisin kanssa. Kone pääsi jatkamaan matkaa aamun aikana ja poistui Suomen ilmatilasta.
Toimintaviikolla suoritettiin alustarkastus Kotkan Mussalon satamassa. Tarkastetussa aluksessa ei ollut huomautettavaa. Helsingin satamiin saapui viisi risteilyalusta, joiden miehistön jäsenille tehtiin yhteensä 66 rajatarkastusta sekä myönnettiin neljä viisumia kotiin palaaville merimiehille.
Suomenlahden merivartiosto jatkoi tehostettua valvontaa itäisellä Suomenlahdella mahdollisten Suomen ilmatilaan suuntautuvien droonien havaitsemiseksi ja torjumiseksi. Viikon aikana merivartiosto piti yllä jatkuvaa valmiutta ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin ympäristövahinkojen torjumiseksi, sekä alueellisen koskemattomuuden turvaamiseksi.
Satelliittipaikannusjärjestelmien häirintä on edelleen päivittäistä Suomenlahdella. Merivartiosto muistuttaa kaikkia vesilläliikkujia varmistamaan turvallisen navigoinnin aina myös perinteisin paikanmääritysmenetelmin, merikarttaa käyttäen.
Rajatarkastukset
Suomenlahden merivartioston suoritteet Helsinki-Vantaan lentoasemalla:
- 90 274 rajatarkastusta (vko 22: 84 790)
- 193 ulkomaalaissäännöksiin liittyvää tarkastusta (vko 22: 579)
- 5 turvapaikkahakemusta (vko 22: 2)
- 9 käännyttämistä tai pääsyn epäämistä (vko 22: 6)
Suomenlahden merivartioston suoritteet Suomenlahden satamissa:
- 126 ulkomaalaisvalvontaan liittyvää tarkastusta (vko 22: 115)
- 3 tavattua etsintäkuulutettua henkilöä (vko 22: 7)
Merellinen toiminta
Päivittäistoiminnan ja partioinnin lisäksi viikon aikana oli yhteensä 23 merellistä tehtävää (vko 22: 28).
Viikon merkittävin meripelastuksen hätätilanne oli lauantaina, aluspalo Espoon edustalla. Moottoriveneen konetilassa oli savua. Tehtävälle hälytettiin Suomenlahden merivartioston lisäksi Helsingin venepoliisi sekä
Espoon meripelastajat. Palo ei levinnyt ja onneksi henkilövahingoilta vältyttiin.
Rikostorjunta
Viikon aikana avattiin 10 uutta esitutkintaa (vko 22: 11). Nimikkeinä valtionrajarikos, väärennös, vesiliikennejuopumus, tuottamuksellinen ympäristön turmeleminen, vesiliikennerikos sekä ulkomaalaisrikkomus.