Hyppää sisältöön

Rannikkovartiostotoimintojen monialainen merioperaatio käynnistyy Itämerellä

Julkaisuajankohta 29.6.2026 11.14
Tyyppi:Uutinen
Kuvassa vartiolaiva Turva keula kameraan päin.

Rajavartiolaitos osallistuu kesän aikana Itämeren monialaiseen merioperaatioon (MMO). Operaation toteuttavat nyt neljättä vuotta peräkkäin EU-virastot EMSA, Frontex ja EFCA. Operaatiossa toimeenpannaan rannikkovartiostotoimintoja EU-virastojen ja rantavaltioiden yhteistyössä. Operaatioon osallistuvat kaikki Itämeren EU-rantavaltiot. Operaatio jatkuu lokakuun loppuun saakka.

Rajavartiolaitos toimii operaation kansallisena yhteyspisteenä Suomessa ja koordinoi muiden suomalaisten viranomaisten osallistumisen. Rajavartiolaitoksen lisäksi operaatioon osallistuu Suomesta kauppa-alusliikenteen valvontatarkastuksiin liittyen Liikenne- ja viestintävirasto Traficom sekä kalastuksenvalvontaan liittyen Lounais-Suomen elinvoimakeskus ja Ahvenanmaan maakuntahallinto.

Rajavartiolaitos tavoittelee operaatiolla eurooppalaisen ja alueellisen yhteistyön kehittämistä rannikkovartiostotoiminnoissa. Operaation puitteissa voidaan lisäksi yhdistää EU-virastojen tarjoamia palveluita kansallisiin suorituskykyihin. EU-virastojen palvelut koostuvat esimerkiksi merialueiden valvontaan soveltuvista miehittämättömistä ilma-aluksista (Remotely Piloted Aircraft eli RPAS), muista valvontaan käytettävistä järjestelmistä sekä satelliittipalveluista, joita hyödynnetään merellisen tilannekuvan luomisessa.

Itämeri on matala, ahdas ja liikennöidyimpiä merialueita maailmalla. Merellisen onnettomuuden riski on koholla johtuen edelleen jatkuvasta varjolaivastoilmiöstä, satelliittipaikannuksen häirinnästä ja alusliikenteen automaattisen tunnistusjärjestelmän (AIS) poikkeamista. Toimivalla yhteistyöllä hallitaan riskejä. Eurooppalaisia monialaisia merellisiä operaatioita on järjestetty vuodesta 2023 Itämerellä.

 

EMSA on Euroopan meriturvallisuusvirasto. Frontex on Euroopan raja- ja merivartiovirasto. EFCA on Euroopan kalastuksenvalvontavirasto.

Rannikkovartiostotoiminnoilla (Komission suositus (EU) 2021/1222) tarkoitetaan seuraavia merellisiä viranomaistoimia: a) meriturvallisuus, mukaan lukien alusliikenteen ohjaus ja seuranta; b) alusonnettomuuksien yhteydessä ja merellä annettava apu; c) kalastuksen tarkastus- ja valvontatoiminta; d) merirajojen valvonta; e) meriympäristön suojelu ja siihen liittyvät toimet; f) ihmiskaupan ja salakuljetuksen estäminen ja tukahduttaminen ja tähän liittyvä merioikeuden noudattamisen valvonta; g) etsintä- ja pelastustoimet merellä; h) merialan seuranta ja valvonta; i) meriliikenteeseen liittyvät tullin toiminnot; j) merionnettomuuksien ja -katastrofien torjunta; k) merenkulun, alusten ja satamien turvatoimet.