Hyppää sisältöön

Rajavartiolaitos tukee rajavalvontaa Latviassa

Julkaisuajankohta 5.9.2025 10.22
Tyyppi:Uutinen

Latvian rajavartiolaitos on pyytänyt Suomesta tukea rajavalvontaan. Suomen Rajavartiolaitos on lähettänyt pyynnön perusteella tukiosaston Latviaan.

Tukiosasto koostuu rajavalvontapartioista, jotka toteuttavat Latviassa samankaltaisia rajaturvallisuustehtäviä kuin Suomessakin. Tukea jatketaan 22.9. asti. Tukipyyntö perustuu Suomen ja Latvian rajavartiolaitosten väliseen yhteistyösopimukseen. 

Laittoman maahantulon paine on kuluvan vuoden aikana kasvanut Latvian ja Valko-Venäjän välisellä rajalla. Latvia on tehostanut rajojen valvontaa maaliskuusta alkaen. Viron ja Liettuan rajaviranomaiset ovat jo tukeneet Latviaa omilla resursseillaan. 

Rajavartiolaitoksen virkamiehiä toimii tehtävissä Latviassa ja muualla Euroopassa jatkuvasti Euroopan raja- ja merivartiostovirasto Frontexin kautta. Suomalaisia rajavartijoita on ollut kahdessakymmenessä eri Euroopan maassa tukemassa rajaturvallisuuden ylläpitoa vuoden 2025 aikana. Komennuksilla tuetaan kohdevaltion rajaturvallisuuden ylläpitoa. 

– Rajaturvallisuustuen antaminen ja vastaanottaminen kehittää Rajavartiolaitoksen kykyjä ja valmiuksia vastata nopeasti muuttuvaan ja ennakoimattomaan rajatilanteeseen niin kotimaassa kuin muuallakin Schengen-alueella, kertoo rajaturvallisuusasiantuntija Topi Räsänen Rajavartiolaitoksen esikunnasta.

– Tukemalla rajaturvallisuutta muualla Euroopan Schengen-rajoilla tuemme suoraan myös Suomen rajaturvallisuutta, arvioi Räsänen.

Komennukset kehittävät Rajavartiolaitoksen henkilöstön ammattitaitoa ja lisäävät näkemystä Euroopan rajaturvallisuuden tilanteesta ja sen kehittymisestä eri maissa. Suomi myös vastaanottaa tukea Frontexin kautta. Suomessa toimii jatkuvasti Frontexin komennettuja virkamiehiä tukemassa Rajavartiolaitosta rajaturvallisuustehtävissä. Suomalaisten rajavartijoiden ammattitaitoa arvostetaan ympäri Eurooppaa.

Raja - uutinen Rajavartiolaitos