Rajavartiolaitoksen merenkulku on turvallista
Helsingin käräjäoikeus on 14.11.2025 antanut Rajavartiolaitokselle yhteisösakon työturvallisuusrikoksesta. Tuomio ei ole lainvoimainen. Asia liittyy Rajavartiolaitoksen partioveneen uppoamiseen kesäkuussa 2020. Yhteisösakko on määrätty käräjäoikeuden päätöksen mukaan työjärjestyksissä ja eri määräyksissä esitettyihin vastuisiin sekä vaarojen arviointiprosessien valvontaan liittyvien puutteellisuuksien vuoksi. Käräjäoikeus kuitenkin toteaa myös selvitetyn mm. että Rajavartiolaitoksessa suhtaudutaan vakavasti turvallisuuteen, eikä asiassa ole näytetty, että partioveneen miehistön jäsenen menehtyminen olisi ollut seurausta esitetyistä turvallisuuspuutteista.
Rajavartiolaitoksen alusyksiköt ajavat ympäri vuoden jatkuvasti vaikeissa olosuhteissa ja vaativissa tehtävissä. Merialueella ihmisten hengen ja haavoittuvan ympäristön turvaamiseksi tekemämme työ on riskialtista ja vaatii erittäin hyvää toiminnan suunnittelua, kalustoa, varusteita, varautumista, koulutusta ja jatkuvaa harjoittelua. Ehdoton edellytys toiminnallemme on merenkulkumme turvallisuus, johon olemme panostaneet erittäin paljon viimeisten vuosikymmenien aikana. Merellinen työturvallisuus on meillä tuplavarmistettu työturvallisuusjärjestelmällä ja erillisellä meriturvallisuusjärjestelmällä. Ne edellyttävät jatkuvaa riskien arviointia ja ennalta ehkäisevää turvallisuustyötä. Rajavartiolaitos huomioi turvallisuuden kaiken toimintansa suunnittelussa, alusten ja varusteiden hankinnassa ja huollossa, ohjeissaan ja määräyksissään sekä annettavassa perus- ja täydennyskoulutuksessa. Rajavartiolaitos myös kehittää toimintaansa jatkuvasti, turvallisuus keskeisimpänä lähtökohtanaan. Lisäksi Rajavartiolaitoksen koulutus on Kansainvälisen merenkulkujärjestö IMO:n konvention mukaista eli STCW-auditoitua koulutusta, ja sitä edellytetään kaikissa Rajavartiolaitoksen merellisissä tehtävissä.
Rajavartiolaitoksen esikunta perehtyy huolella käräjäoikeuden päätökseen ja arvioi sen vaikutuksia toimintaamme. Kuten käräjäoikeuskin toteaa, Rajavartiolaitoksen sisäisiä määräyksiä ja työjärjestyksiä toimintatavoista, vaarojen arvioinnista ja selvittämisestä on jo täsmennetty aiemmin.