Hyppää sisältöön

Pohjois-Karjalan rajavartioston tiedote Niiralan rajanylityspaikan aukiolon muutoksista 1.7.2022 lukien

Julkaisuajankohta 29.6.2022 14.45
Tiedote

Koronapandemiaan liittyvät maahantulon rajoitukset Suomen ulkorajoilla päättyvät 30.6. Rajatarkastuksissa palataan koronapandemiaa edeltävään tilanteeseen.

Koronapandemiaan liittyvät maahantulon rajoitukset Suomen ulkorajoilla päättyvät 30.6. Tämä tarkoittaa, että Suomeen saapuvilta kolmansien maiden matkustajilta ei enää edellytetä rokotus- tai covid-19 -testitodistuksia eikä rajanylityspaikoilla tehdä koronatestejä.  Terveysviranomaiset ovat arvioineet, ettei ulkorajoja koskeville rajoituksille ole enää terveydellisiä perusteita.

Rajatarkastuksissa palataan koronapandemiaa edeltävään tilanteeseen. EU:n ja Schengen-alueen ulkopuolelta saapuvilla matkustajilla pitää edelleen olla tavanomaiset matkustusasiakirjat eli passi ja tarvittaessa viisumi. Niiralan kansainvälisen rajanylityspaikan maantieliikenne on 1.7.2022 alkaen toistaiseksi avoinna ympärivuorokautisesti viikon jokaisena päivänä.

Rajoitusten poistumisen odotetaan lisäävän liikennettä Niiralan kansainvälisellä rajanylityspaikalla maltillisesti. Liikennemääriin vaikuttavat muun muassa venäläisten halu matkustaa ja voimassa olevien viisumien määrä. 

Pohjois-Karjala rajavartiosto on kuullut asiassa Suomen tullia ja asiaa on käsitelty Suojärven alueen rajavaltuutetun kanssa.

Venäjän Federaation asettamat rajaliikenteen rajoitukset ovat voimassa toistaiseksi. Venäjän Federaatiosta koskevista rajaliikenteen rajoituksista saa täsmälliset tiedot Venäjän Federaation rajaviranomaisilta. 

Lisätietoja rajaliikenteen rajoituksista antaa rajatarkastusupseeri luutnantti Riku Heinonen, puh. 0295 423 000 (vaihde).
 

Raja - tiedote