Hyppää sisältöön

Neljän henkilön epäillään ylittäneen valtakunnan rajan luvatta lauantaina Kuusamon alueella

Julkaisuajankohta 26.9.2022 10.37
Tiedote

Kainuun rajavartiosto tutkii neljän ulkomaalaisen henkilön aiheuttamaa epäiltyä luvatonta rajanylitystä maastorajan yli Venäjältä Suomeen Kuusamon Tammelan kylän tasalla.

Kainuun rajavartioston partio otti kiinni neljä henkilöä lauantaina aamupäivällä 24.9.2022 Kuusamon Tammelan kylän tasalla tarkastaessaan teknisen valvonnan antamaa hälytystä. Alustavassa puhuttelussa henkilöt ilmoittivat hakevansa turvapaikkaa Suomesta. 

Kainuun rajavartiosto käynnisti tapauksesta turvapaikkaprosessin sekä esitutkinnan valtionrajarikoksesta. Turvapaikkaprosessi on siirtynyt Maahanmuuttoviraston käsittelyvastuulle. Kainuun rajavartiosto jatkaa epäillyn luvattoman rajanylityksen tutkintaa.

Epäiltyyn luvattomaan valtakunnanrajan ylitykseen liittyen Kainuun alueen rajavaltuutettu on ollut yhteydessä Venäjän Kalevalan alueen rajavaltuutettuun.


Lisätietoja antaa yleisjohtaja majuri Mika Keränen, puh. 0295 424 006.