Hyppää sisältöön

Lapin rajavartioston toimintaa joulukuussa 2025

Julkaisuajankohta 12.1.2026 14.47
Tyyppi:Tiedote

Ulkorajaliikenteen rajatarkastusten määrä nousi uuteen ennätykseen joulukuussa Lapin rajavartioston valvomilla lentoasemilla.

Ulkorajaliikenteen rajatarkastukset

Joulukuu oli käynnissä olevan lentokauden vilkkain kuukausi kaikilla Lapin rajavartioston valvomilla lento-asemilla. Ulkorajaliikenteen rajatarkastuksia tehtiin ennätysmäärä: 236 579 tarkastusta (Rovaniemi 109641, Kittilä 61639, Ivalo 34904 ja Enontekiö 30395). Rajatarkastusten määrä nousi noin 16 % verrattuna vuoden 2024 joulukuuhun. Joulukuussa 2025 tehtiin likipitäen yhtä paljon rajatarkastuksia kuin ko-ronapandemiaa edeltävänä koko silloisena ennätyssesonkina 2018–2019 (237 432 rajatarkastusta). 

Lapin rajavartioston lentoasemilla tehtiin joulukuussa viisi päätöstä maahanpääsyn epäämisestä. Tapauksissa annettiin lisäksi maahantulokieltoa. Kyseisissä tapauksissa oli kyse venäläisten matkustajien ei-välttämättömässä tarkoituksessa (turismi) tapahtuneesta matkustamisesta Suomeen. Matkustamista on rajoitettu valtioneuvoston päätöksellä.

Vilkkaan joulukuun aikana lentoasemilla valmistauduttiin myös tammikuun 2026 EES-rajanylitystietojärjestelmän käyttöönottoon (lisätietoja: raja.fi/ees ja travel-europe.europa.eu/ees). Kaikkiaan rajanylitysliikenne pysyi sujuvana ja turvallisena. Lapin rajavartiosto sai tukea rajatarkastuksiin muista Rajavartiolaitoksen hallintoyksiköistä sekä Tullista. Lisäksi Lapin poliisin kanssa tehtiin yhteistyötä yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseksi.

Rajojen valvonta

Itärajalla vakava rajaturvallisuuden häiriötilanne jatkuu. Laittomia rajanylityksiä ei havaittu maastorajalla joulukuussa. Sallan ja Raja-Joosepin kansainväliset rajanylityspaikat ovat valtioneuvoston päätöksen mukaisesti suljettuina. Lisätietoja: raja.fi/rajoitukset-suomen-itarajan-rajanylityspaikoilla.

Pelastuslaitosta ja Poliisia tuettiin harvaan asutun alueen turvallisuustehtävissä Sodankylän Kakslauttasessa, Sallassa ja Muoniossa ohjaamalla liikenneonnettomuuspaikoilla liikennettä.

Rikkomukset ja rikokset

Lapin rajavartiosto avasi joulukuussa yhden uuden lievän valtionrajarikoksen esitutkinnan tapauksessa, jossa kolmen henkilön epäillään liikkuneen luvattomasti rajavyöhykkeellä Ivalon alueella. Rovaniemen lentokentällä määrättiin sakot ulkomaalaisrikkomuksesta henkilön ylitettyä viisumin oleskelupäivät.

Sotilaallinen maanpuolustus

Lapin rajavartioston Rajajääkärikomppania kotiutti saapumiserän I/25 varusmiesjohtajat ja saapumiserän II/25 miehistön 18.12.2025. Uusi saapumiserä astui palvelukseen uudessa kasarmissa maanantaina 5.1.2026.