Maastorajalla ei havaittu laittomia rajanylityksiä tammikuussa. Niiralan rajanylityspaikka on suljettuna valtioneuvoston päätöksen mukaisesti.
Maastoraja
Pohjois-Karjalan rajavartioston valvoman maastorajan tilanteessa ei tapahtunut muutoksia tammikuussa.
Liikkuminen rajavyöhykkeen läheisyydessä on ollut hiljaista rajavartioston alueella johtuen lähinnä pakkastalvesta. Partioinnin ohessa on suoritettu metsästyksen valvontaa Tohmajärvi-Kitee -alueella käynnissä olevaan suden kannanhoidolliseen metsästykseen liittyen. Rajavartiosto on tukenut myös muiden viranomaisten tehtävien suorittamista.
Rajavartiosto on varautunut rajatilanteen nopeisiin muutoksiin itärajan tilanteeseen liittyen. Frontexin henkilöstöä osallistui aiempaan tapaan rajojenvalvontaan yhdessä rajavartioston omien rajavartijoiden kanssa.
Rajatarkastukset
Niiralan rajanylityspaikka oli edelleen suljettuna koko tammikuun ajan Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti osana välineellistetyn maahantulon ilmiön pysäyttämistä. Voimassa olevan päätöksen mukaisesti rajanylityspaikka on suljettuna toistaiseksi.
Ajantasainen tieto Niiralan ja muiden rajanylityspaikkojen tilanteesta on luettavissa Rajavartiolaitoksen www-sivuilla https://raja.fi/rajoitukset-suomen-itarajan-rajanylityspaikoilla.
Joensuun lentoasemalla ei suoritettu rajatarkastuksia tammikuussa.
Sotilaallinen maanpuolustus
Pohjois-Karjalan rajavartioston rajajääkärikomppaniaan saapui palvelukseen 5.1.2026 yhteensä 148 henkilöä, joista naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen yhdeksän henkilöä. Koulutus on ollut suunnitelmien mukaista.
Lisätietoja antaa rajavartioston apulaiskomentaja, puh. 0295 423 000.