Hyppää sisältöön

Katsaus Kainuun rajavartioston toimintaan tammikuussa 2024

Julkaisuajankohta 7.2.2024 9.49
Tiedote

Rajatilanne säilyi tammikuun aikana Kainuussa ja Koillismaalla vakaana, eikä rajaturvallisuustilanteessa tapahtunut merkittäviä muutoksia. Kainuun rajavartioston valvomat ulkorajanylityspaikat Kuusamossa ja Vartiuksessa ovat suljettuina Valtioneuvoston päätöksellä 11.2.2024 klo 24:00 saakka. Kainuun rajavartiosto pitää yllä valmiutta toimeenpanna uusia Valtioneuvoston päätöksiä ja tehostaa rajojenvalvontaa vastuualueellaan.

Rajaliikenne

Kainuun rajavartioston valvomien ulkorajanylityspaikkojen kautta matkusti tammikuussa 4 350 henkilöä, mikä oli noin 89 % vähemmän kuin vuoden 2019 tammikuussa (2019/1: 39 198). Kaikki ulkorajatarkastukset tapahtuivat Kuusamon lentoasemalla.

Rikkomuksia ja rikoksia

Tammikuun aikana Kainuun rajavartiosto paljasti yhden liikenneturvallisuuden vaarantamisen.

Harvaan asutun alueen turvallisuustehtävät

Kainuun rajavartiosto osallistui tammikuun aikana seitsemään harvaan asutun alueen turvallisuustehtävään. Viisi näistä tehtävistä liittyi tieliikenneonnettomuuden avustustehtäviin ja kaksi tehtävää olivat ensivastetehtäviä.

Muuta

Otamme mielellämme vastaan kansalaisen vihjeitä ja tapahtumailmoituksia rajaturvallisuushavainnoista;

  • Kainuun rajavartioston johtokeskuksen palvelunumeroon: +358 29 542 4027

  • raja.fi -verkkosivuilta löytyvän vihjekanavan kautta osoitteessa: www.raja.fi/anna-vihje