Katsaus Kainuun rajavartioston toimintaan syyskuussa 2024
Rajatilanne säilyi syyskuun aikana Kainuussa ja Koillismaalla vakaana, eikä rajaturvallisuustilanteessa tapahtunut merkittäviä muutoksia. Kainuun rajavartioston valvomat ulkorajanylityspaikat Kuusamossa ja Vartiuksessa ovat toistaiseksi suljettuina Valtioneuvoston 4.4.2024 tekemän päätöksen mukaisesti. Kainuun rajavartiosto pitää yllä valmiutta toimeenpanna uusia Valtioneuvoston päätöksiä ja on tehostanut rajojen valvontaa vastuualueellaan.
Rajaliikenne
Kainuun rajavartioston valvomien ulkorajanylityspaikkojen kautta ei matkustanut yhtään henkilöä syyskuun aikana, kun taas vuoden 2019 syyskuussa matkustajia oli 36 262.
Rikkomuksia ja rikoksia
Syyskuussa Kainuun rajavartiosto paljasti kaksi lievää valtionrajarikosta Suomussalmella. Lisäksi metsästyksen valvonnassa havaittiin kaksi epäiltyä metsästysrikosta.
Harvaan asutun alueen turvallisuustehtävät
Kainuun rajavartiosto osallistui syyskuun aikana neljään harvaan asutun alueen turvallisuustehtävään ja kahteen ensivastetehtävään. Turvallisuustehtävät sisälsivät kadonneiden henkilöiden etsimistä ja muita pelastustehtäviä.
Muuta
Kainuun rajavartiosto muistuttaa, että rajavyöhykkeellä liikkuminen ja oleskelu on aina luvanvaraista ja ilman lupaa se on rangaistavaa. Rajavyöhykkeen takaraja on merkitty maastoon keltaisilla rajavyöhyketauluilla, puihin ja pylväisiin maalatuilla tai kiinnitetyillä keltaisilla renkailla, tai teille ja kulku-urille sijoitetuilla puomeilla. Vesistöissä merkkeinä käytetään keltaisia viittoja, poijuja ja linjataulupareja.
Metsästyskauden ollessa vilkkaimmillaan rajavartiosto kehottaa metsästäjiä välttämään koirien irti päästämistä rajavyöhykkeen tuntumassa, sillä riistaeläimet kaikkoavat usein metsästystä Venäjän puolelle ja koirat ylittävät valtakunnan rajan niiden perässä. Koiran käyminen Venäjän puolella edellyttää jokaisessa yksittäistapauksessa yhteydenpitoa Venäjän rajaviranomaisiin ja vaikka koirat saadaan yleensä takaisin Venäjältä, on aiemmilta vuosilta kuitenkin myös tapauksia, joissa koirat ovat jääneet palaamatta ja kadonneet. Jos koiranomistaja huomaa koiransa kadonneen valtakunnan rajan läheisyydessä Kainuun tai Koillismaan alueella, tulee asiasta ilmoittaa ensi tilassa Kainuun rajavartioston johtokeskukseen.
Kainuun rajavartiosto kiittää saamistaan kansalaisten yhteydenotoista ja ottaa vihjeitä ja rajaturvallisuushavaintoja vastaan jatkossakin:
-
Kainuun rajavartioston johtokeskuksen palvelunumero: +358 29 542 4027
-
raja.fi -verkkosivuilta löytyvä vihjekanava osoitteessa: www.raja.fi/anna-vihje