Hyppää sisältöön

Katsaus Kainuun rajavartioston toimintaan syyskuussa 2022

Julkaisuajankohta 4.10.2022 12.39
Tiedote

Rajatilanne säilyi syyskuun aikana Kainuussa ja Koillismaalla vakaana eikä rajaturvallisuustilanteessa tapahtunut merkittäviä muutoksia. Rajaliikenne oli syyskuun ajan rauhallista Kainuun rajavartioston rajanylityspaikoilla. Suomen 30.9. klo 00.00 alkaen asettamat rajanylitysliikenteen rajoitukset venäläisille tiputtivat rajanylitysliikenteen noin puoleen edellisen viikon vastaavan ajankohtaan verrattuna. Tilanteeseen liittyen on suoritettu muutamia pääsyn epäämisiä, mutta pääasiassa tilanne on näkynyt ainoastaan liikennemäärien laskuna. Rajavartiosto suoritti metsästyksen valvontaa syyskuussa yhteistyössä Poliisin ja Metsähallituksen kanssa. Valvonnan tuloksena ei havaittu merkittäviä puutteita metsästyssäännösten noudattamisessa.

Rajaliikenne

Kainuun rajavartioston valvomien rajanylityspaikkojen kautta matkusti syyskuussa 10 792 (2019/09: 36 262) henkilöä, mikä oli noin 70 % vähemmän kuin vuoden 2019 syyskuussa. Vartiuksen rajanylityspaikan kautta matkusti 10 312 (2019/09:31 531) rajanylittäjää ja Kuusamon rajanylityspaikan kautta 480 (2019/09: 4 731). 

Kuusamon ja Vartiuksen rajanylityspaikkojen aukioloa on rajoitettu 29.10.2022 saakka liikenteen vähäisyyden takia. Rajanylityspaikat ovat avoinna:

  • Vartiuksen rajanylityspaikka on auki klo 08.00–19.00 viikon jokaisena päivänä.
  • Kortesalmella sijaitseva Kuusamon rajanylityspaikka on auki maanantaista perjantaihin klo 09.00–16.00. Rajanylityspaikka on kokonaan suljettuna viikonloppuisin.

Rikkomuksia ja rikoksia

Syyskuun aikana Kainuun rajavartioston alueella paljastui 9 rikosta tai rikkomusta. 

Rikoksista kaksi koskee luvattomia rajanylityksiä Kuusamon alueella. Loput rikoksista koskevat rajavyöhyke- sekä liikennerikkomuksia. 

Harvaan asutun alueen turvallisuustehtävät

Kainuun rajavartiosto osallistui syyskuun aikana kahdeksaan harvaan asutun alueen turvallisuustehtävään. Tehtävät liittyivät kadonneen henkilön etsintään sekä ensivastetoimintaan.


Lisätietoja: Kainuun rajavartioston suunnittelu-upseeri, puh +358 295 424 000 (vaihde)

Rajavartiolaitos – turvana kaikissa oloissa.

Kainuun rajavartiosto on myös Twitterissä: @KainuunRaja