Hyppää sisältöön

Katsaus Kainuun rajavartioston toimintaan lokakuussa 2025

Julkaisuajankohta 5.11.2025 13.18
Tyyppi:Tiedote

Rajatilanne oli lokakuun aikana vakaa Kainuussa ja Koillismaalla, eikä rajaturvallisuustilanteessa tapahtunut merkittäviä muutoksia.

Kainuun rajavartiosto suoritti lokakuussa aktiivisesti metsästyksen valvontaa yhdessä muiden PTR-viranomaisten ja Metsähallituksen erätarkastajien kanssa.

Rajaliikenne

Vartiuksen ja Kuusamon rajanylityspaikat olivat edelleen suljettuna koko lokakuun ajan valtioneuvoston päätöksen mukaisesti osana välineellistetyn maahantulon ilmiön pysäyttämistä.

Voimassa olevan päätöksen mukaisesti rajanylityspaikat ovat suljettuna toistaiseksi. Kainuun rajavartiosto pitää yllä valmiutta toimeenpanna uusia valtioneuvoston päätöksiä.

Kuusamon ja Kajaanin lentoasemilla ei suoritettu rajatarkastuksia lokakuun aikana.

Rikkomuksia ja rikoksia

Kainuun rajavartiosto paljasti lokakuussa yhden ilmailurikkomuksen, yhden ajoneuvorikkomuksen, yhden liikenneturvallisuuden vaarantamisen ja yhden epäillyn metsästysrikoksen.

Ilmailurikkomus sekä ajoneuvorikkomus havaittiin Kuhmossa, liikenneturvallisuuden vaarantaminen Kuusamossa ja epäilty metsästysrikos Suomussalmella.

Harvaan asutun alueen turvallisuustehtävät

Kainuun rajavartiosto osallistui lokakuussa viiteen harvaan asutun alueen turvallisuustehtävään, joista yksi oli ensivastetehtävä. Turvallisuustehtävät sisälsivät toimenpiteitä muun muassa liikenneonnettomuus- ja rakennuspalopaikoilla.  

Muuta

Lokakuussa Kainuun rajavartioston valvomalla alueella kolme metsästyskoiraa kävi Venäjän puolella. Irrallaan olevalla koiralla metsästäminen on rajavyöhykkeellä kielletty.

Metsästyskoiran käyttäminen rajavyöhykkeellä on sallittua ainoastaan kytkettynä jäljitettäessä haavoittunutta riistaeläintä. Tapaukset edellyttävät rajavartiostolta joka kerta yhteydenottoa venäläisiin rajaviranomaisiin.

Raja - tiedote