Katsaus Kainuun rajavartioston toimintaan elokuussa 2022
Rajatilanne säilyi elokuun aikana Kainuussa ja Koillismaalla vakaana eikä rajaturvallisuustilanteessa tapahtunut merkittäviä muutoksia. Rajaliikenne on asettunut Kainuun rajavartioston rajanylityspaikoilla noin 2300 ylitykseen viikossa korona rajoitusten poistuttua rajaliikenteestä Venäjän vastaiselta rajalta heinäkuussa. Liikenne on kuitenkin edelleen rauhallista ja vain neljännes koronaa edeltävän ajan liikenteestä. Rajavartiosto suoritti metsästyksen valvontaa elokuussa yhteistyössä Poliisin ja Metsähallituksen kanssa. Valvonnan tuloksena ei havaittu merkittäviä puutteita metsästyssäännösten noudattamisessa.
Rajaliikenne
Kainuun rajavartioston valvomien rajanylityspaikkojen kautta matkusti elokuussa 10 011 (2019/08: 41 698) henkilöä, mikä oli noin 76 % vähemmän kuin vuoden 2019 elokuussa. Rajanylittäjistä matkusti Vartiuksen rajanylityspaikan kautta 9 602 (2019/08: 36 666) ja Kuusamon rajanylityspaikan kautta 409 (2019/08: 5 032).
Kuusamon ja Vartiuksen rajanylityspaikkojen aukioloa on rajoitettu 29.10.2022 saakka liikenteen vähäisyyden takia. Rajanylityspaikat ovat avoinna:
- Vartiuksen rajanylityspaikka on auki klo 08.00–19.00 viikon jokaisena päivänä.
- Kortesalmella sijaitseva Kuusamon rajanylityspaikka on auki maanantaista perjantaihin klo 09.00–16.00. Rajanylityspaikka on kokonaan suljettuna viikonloppuisin.
Rikkomuksia ja rikoksia
Elokuun aikana Kainuun rajavartioston alueella paljastui 18 rikosta tai rikkomusta.
Rikoksista seitsemän koski rajavyöhykkeellä luvatta liikkumista. Yhdessä tapauksista tutkitaan luvatonta rajanylitystä Kuusamon alueella. Lisäksi tutkinnassa on kaksi törkeää metsästysrikosta. Rajanylityspaikoilla on suoritettu yksi pääsyn epääminen sekä paljastettu ulkomaalaisrikkomus oleskelusta Schengen-alueella yli viisumin vuorokausimäärien. Loput rikoksista liittyvät ajoneuvorikkomuksiin, jotka on paljastettu rajatarkastusten yhteydessä.
Harvaan asutun alueen turvallisuustehtävät
Kainuun rajavartiosto osallistui elokuun aikana viiteen harvaan asutun alueen turvallisuustehtävään. Tehtävät liittyivät pelastustoimintaan, ensivastetoimintaan sekä maastopalon torjuntaan.
Lisätietoja: Kainuun rajavartioston suunnittelu-upseeri, puh +358 295 424 000 (vaihde)
Rajavartiolaitos – turvana kaikissa oloissa.
Kainuun rajavartiosto on myös Twitterissä: @KainuunRaja