Hyppää sisältöön

Katsaus Kaakkois-Suomen rajavartioston toimintaan heinäkuussa 2023

Julkaisuajankohta 1.8.2023 17.21
Tiedote

Kaakkois-Suomen rajavartioston kuukausitiedote heinäkuu 2023.

Kaakkois-Suomen rajavartioston valvomilla rajanylityspaikoilla kirjattiin kuluneen seitsemän kuukauden aikana 787 500 rajanylitystä (670 500 vuonna 2022, + 17 % ja 358 500 vuonna 2021, + 120 %). Valtioneuvoston päätösten mukaisten rajoitusten ja Venäjän vastaisten pakotteiden takia rajanylitysmäärät ja muut suoritteet eivät ole vertailukelpoisia edellisvuosiin nähden.  

Vaalimaan rajanylityspaikalla kirjattiin tammi-heinäkuussa rajanylityksiä 513 000 (363 000 vuonna 2022 ja 171 000 vuonna 2021), Nuijamaalla 194 000 (228 500 vuonna 2022 ja 129 000 vuonna 2021) ja Imatralla 80 000 (43 000 vuonna 2022 ja 47 000 vuonna 2021). Vainikkalassa oli vähäisesti tavarajunaliikennettä mutta ei henkilöliikennettä. Parikkalan tilapäisellä rajanylityspaikalla ei ollut liikennettä tammi-heinäkuun aikana.

Rajatarkastusten yhteydessä havaittiin heinäkuussa 15 väärennöstä viidessä eri tapauksessa. Väärennöksistä kahdeksan oli rajatarkastusleimoja. Lisäksi havaittiin neljä väärennettyä viisumia, kaksi väärennettyä ajokorttia ja yksi väärennetty oleskelulupa. 

Rajavartiosto aloitti heinäkuussa 23 esitutkintaa, joista yhdeksän valtionrajarikoksesta, neljä rattijuopumuksesta, kolme laittoman maahantulon järjestämisestä, kaksi väärennyksestä ja kaksi vaarallisen esineen hallussapidosta. Lisäksi aloitettiin yksi esitutkinta törkeästä laittoman maahantulon järjestämisestä, törkeästä rattijuopumuksesta ja väärennysaineiston hallussapidosta.

Sakkoja rajavartiostossa määrättiin heinäkuussa yhteensä 70 kappaletta, joista 18 ulkomaalaisrikkomuksesta, kymmenen kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, yhdeksän liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, seitsemän paljastinlaiterikkomuksesta, kuusi lievästä valtionrajarikoksesta ja kuusi lievästä ampuma-aserikoksesta. Muita nimikkeitä olivat mm. ajoneuvorikkomus, lievä väärennys ja tieliikenteen sosiaalilainsäädännön rikkominen.

Kaakkois-Suomen rajavartiosto on aloittanut esitutkinnan kahdesta epäillystä valtionrajarikoksesta, joissa toistaiseksi tuntemattomien henkilöiden epäillään ylittäneen valtakunnan rajan luvatta maastoitse Suomesta Venäjälle. Luvattomat rajanylitykset tapahtuivat 21.7.2023 Rautjärvellä ja 28.7.2023 Virolahdella.

Rajavartiosto esti maahantulon heinäkuussa 156 henkilöltä. Valtaosa pääsyn epäämisistä perustui Valtioneuvoston syksyllä 2022 tekemään ja uuden valtioneuvoston 6.7.2023 uudistamaan periaatepäätökseen, koskien Venäjän federaation kansalaisten matkustamisen rajoituksia.

Lisäksi rajavartiosto toimeenpani 23 muiden viranomaisten tekemää käännytyspäätöstä. Tilapäistä suojelua haki heinäkuussa 138 henkilöä ja turvapaikkaa 15 henkilöä.

Rajanylitykset kaakkoisrajalla heinäkuussa 

Heinäkuu 2021 2022 2023
Imatran rajanylityspaikka 6 183 25 229 10 855
Lappeenrannan lentoasema 0 2 271
Lappeenrannan satama 0 0 0
Mikkelin lentoasema 19 0 0
Nuijamaan rajanylityspaikka 25 999 61 444 35 540
Nuijamaan satama 148 10 3
Savonlinnan lentoasema 5 0 12
Vaalimaan rajanylityspaikka 33 088 108 472 100 378
Vainikkalan rajanylityspaikka 0 0 0
Parikkalan rajanylityspaikka 1 793 0 0
Kaikki yhteensä 67 235 195 157 147 062

Rajanylitykset kaakkoisrajalla tammi-heinäkuussa

Tammi-heinäkuu 2021 2022 2023
Imatran rajanylityspaikka 46 742 42 563 79 773
Lappeenrannan lentoasema 0 698 666
Lappeenrannan satama 0 0 0
Mikkelin lentoasema 25 0 0
Nuijamaan rajanylityspaikka 129 034 228 600 194 227
Nuijamaan satama 303 15 20
Savonlinnan lentoasema 7 3 12
Vaalimaan rajanylityspaikka 170 662 362 977 512 717
Vainikkalan rajanylityspaikka 106 32 196 47
Parikkalan rajanylityspaikka 11 602 3 423 0
Kaikki yhteensä 358 481 670 475 787 462