Hyppää sisältöön

Itämeren turvallisuusympäristön tila sävytti Länsi-Suomen merivartioston toimintavuotta 2024

Julkaisuajankohta 14.2.2025 13.34
Tiedote
Hankoil24-ympäristövahinkojen torjuntaharjoitus

Itämeren turvallisuusympäristön heikkeneminen vaikutti merivartioston toimintaan vuoden 2024 aikana. Kansainvälinen toiminta sekä erilaisiin tilannekehityksiin varautuminen korostuivat niin valvonnan kuin varautumisenkin osalta. Tärkeä osa merivartioston vuoden 2024 toimintaa oli myös kansallinen yhteistoiminta eri viranomaistahojen ja yhteistyökumppaneiden kanssa.

Edeltäneiden vuosien voimakas turvallisuusympäristön muutos ja sitä seurannut merivartioston operatiivisen toiminnan yhdenmukaistaminen vastaamaan siihen vakiintui vuoden 2024 aikana uuden sijaan nykyiseksi normaaliksi. Erityisesti merellisen ympäristövahingon riski Itämeren alueella on kasvanut. Toiminnallisesti tarkasteltuna merivartioston vuosi 2024 oli kuitenkin edeltävän vuoden kaltainen.

Itämeren alueella liikennöivä varjolaivasto kasvattaa merellisen onnettomuuden todennäköisyyttä. Käytännön yhteistyötä ja tietojen vaihtoa Itämeren rantavaltioiden kesken lisättiin uhkiin varautumiseksi sekä hybriditapahtumien selvittämiseksi. Myös kansallisesti tiivistettiin viranomaisyhteistyötä ja harjoittelua entisestään. Poikkeuksellisten tilanteiden hallinnan osalta merkittävin harjoitus merivartioston osalta oli osallistuminen Olkiluodon ydinvoimalaan keskittyneeseen poliisin johtamaan Turva 24-harjoitukseen.

Länsi-Suomen merivartiosto osallistui vuonna 2024 Itämeren alueella toimeenpantuun monialaiseen merelliseen MMO - operaatioon (Multipurpose Maritime Operation). Johtovastuu operaatiosta oli Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontexilla.

Vuoden 2024 aikana merivartiosto järjesti kolme omaa kertausharjoitusta, joissa koulutettiin merivartiokomppanioiden ja alustarkastusosastojen reserviläisiä. Reserviläisiä kutsuttiin myös kahteen vapaaehtoiseen harjoitukseen, joista molemmat järjestettiin Porin prikaatissa.

Länsi-Suomen merivartiosto tuki 2024 talvella Lapin rajavartiostoa rajatarkastuskomennuksilla ja oli valmistautunut tukemaan myös muita Rajavartiolaitoksen hallintoyksikköjä laittoman maahantulon tilanteen hallitsemiseksi itärajalla. Merivartiosto osallistui suorituskyvyillään Estlink2-sähkönsiirtokaapeliin liittyvään tutkintaan sekä tapahtumiin liittyvän Eagle S-rahtialuksen valvontaan.

Länsi-Suomen merivartioston vene- ja vartiolaivakaluston partioinnin määrät säilyivät edeltävien vuosien tasolla. Miehittämättömiä ilma-aluksia käytettiin liikkuvien partioiden tilannekuvan muodostamisen tukena. Merivartioston suorittamaa merellistä valvontaa täydennettiin edellisvuoden tapaan Euroopan meriturvallisuusviraston (European Maritime Safety Agency, EMSA) kiinteäsiipisen lennokin lentosuoritteilla koko kesäkauden ajan. Valvontaoperaatio kokonaisuudessaan oli onnistunut. Lentoja toimeenpantiin pääasiassa merivartioston vastuualueen eteläisillä osilla.

Maa-alueilla merivartiosto keskittyi satamien valvontaan, sekä maastoliikenteen ja metsästyksen valvontaan. Koirapartioita käytettiin valvonnan tukena. Valvonnan ja partioinnin yhteydessä merivartiosto suoritti erilaisia tarkastuksia yhteensä 16 635 kappaletta.

Länsi-Suomen merivartiostossa tutkittiin vuoden 2024 aikana 160 epäiltyä rikosta. Laittoman maahantulon järjestämiseen liittyviä esitutkintoja saatettiin päätökseen 18 kpl. Maahantulokiellon rikkojia paljastettiin valvonnassa 9 kpl. Syyteharkintaan lähetettiin vuoden aikana 113 rikostutkintaa, joista merkittävimmät rikostutkinnat liittyivät törkeän laittoman maahantulon järjestämisrikoksiin 2 kpl sekä merilakirikoksiin 2 kpl.

Merivartioston tutkimien merellisten rikosten kirjo on myös laaja. Merivartiosto paljasti valvonnassaan vesiliikennejuopumuksia 82 kpl ja merellisiä ympäristörikoksia 22 kpl. Hallinnollisia öljynpäästömaksupäätöksiä tehtiin 2 kpl.

Merellisten pelastustehtävien määrä Länsi-Suomen merivartioston vastuualueella pysyi samalla tasolla edeltävään vuoteen verrattuna. Länsi-Suomen merivartioston meripelastuskeskus johti 926 meripelastus- ja avustustehtävää. Erinomainen kevätsää huhti-toukokuussa johti tehtävien määrän nousuun alkukaudesta. Touko-elokuu väliselle ajalle ajoittui noin puolet pelastustehtävistä, joista edelleen noin puolet viikonlopuille. Länsi-Suomen merivartioston vastuualueella ei tapahtunut kuluneen vuoden aikana yhtään vakavaa laivaluokan onnettomuutta.

Tiivistä yhteistoimintaa ja harjoituksia jatkettiin meripelastukseen osallistuvien muiden viranomaisten sekä vapaaehtoisten meripelastajien kanssa. Suomen meripelastusseuran jäsenyhdistykset suorittivat 15 % merivartioston vastuualueen merellisistä pelastus- ja avustustehtävistä vuonna 2024. Merivartiosto toimeenpani vuoden aikana vastuualueensa eri osissa useita meripelastusharjoituksia, joista merkittävin oli Ahvenanmaalla järjestetty monialainen merellinen harjoituskokonaisuus Stormskär24, johon osallistui yhteensä yli 300 henkilöä.

Länsi-Suomen merivartiosto vastaanotti vuonna 2024 kaikkiaan 32 ilmoitusta merellisistä öljypäästöhavainnoista, joista noin puolessa kyseessä oli ympäristölle vaaraton aine. Ympäristövahinkojen torjuntaa harjoiteltiin kaikkien merivartioston yksiköiden toimesta. Suurimpana yksittäisenä moniviranomaisharjoituksena toimeenpantiin Hankoil24-harjoitus Hangon alueella.

Rajavartiolaitokselle siirtyi Ahvenanmaan maakunnalta vastuu alusöljy- ja aluskemikaalivahinkojen torjunnasta Ahvenanmaan avomerialueilla 1.6.2024 alkaen. Asetuksella tehdyn vastuun siirron jälkeen Rajavartiolaitoksen vastuulla olevat alusöljy- ja aluskemikaalivahinkojen torjuntavastuiden järjestelyt ovat yhtenevät kaikilla Suomen merialueilla.

Merivartiosto on rannikolla, saaristossa ja merialueella toimiva monipuolisen tehtäväkentän omaava turvallisuuden yleisviranomainen, joka turvaa ihmisiä, ympäristöä ja Suomea kaikissa olosuhteissa. Tuemme suorituskyvyillämme myös muita viranomaisia ja saamme itse tarvittaessa tukea muilta. Haluamme kiittää kaikkia yhteistyökumppaneitamme menneestä vuodesta 2024 ja toivotamme kaikille turvallista alkanutta vuotta 2025!

Länsi-Suomen merivartiosto Raja - tiedote