Hyppää sisältöön

Katsaus Kaakkois-Suomen rajavartioston toimintaan syyskuussa 2024

Julkaisuajankohta 4.10.2024 12.17
Tiedote

Kaakkois-Suomen rajavartioston alueella rajatilanne on ollut rauhallinen, mutta syyskuun aikana rajavyöhykkeen lähistöllä havaittiin runsaasti liikkujia. Osa liikkujista päätyi epähuomiossa rajavyöhykkeelle, ja jotkut uteliaisuuden vuoksi. Rajavartiosto muistuttaa edelleen, että liikkuminen rajavyöhykkeellä on luvanvaraista. Liikkuminen tuntemattomalla raja-alueella voi johtaa harhautumiseen Suomen rajojen ulkopuolelle.

Rajavartiosto aloitti syyskuussa 14 esitutkintaa, joista kuusi valtionrajarikoksesta ja kuusi lievästä valtionrajarikoksesta. Lisäksi kaksi sakkoa siirtyi esitutkintaan.

Sakkoja rajavartiostossa määrättiin syyskuussa yhteensä 15 kappaletta, joista yhdeksän liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kaksi lievästä valtionrajarikoksesta.  Muita nimikkeitä olivat muun muassa lievä ampuma-aserikos, ajoneuvorikkomus sekä ajoneuvoverorikkomus.

Kaakkois-Suomen rajavartiosto havaitsi 12.9. luvattomia liikkujia rajavyöhykkeellä Simpeleen alueella. Rajavartioston partio tavoitti alueelta Savonlinnasta kotoisin olevan koululaisryhmän. Seuruetta puhutettaessa selvisi, että kymmenen oppilasta oli käynyt luvatta rajavyöhykkeellä, ja viiden oppilaan epäillään lisäksi ylittäneen valtakunnan rajan luvattomasti Suomesta Venäjälle ja takaisin. Kaakkois-Suomen rajavartiosto on käynnistänyt tapahtumien johdosta esitutkinnan. 

Kaakkois-Suomen rajavartiosto Raja - tiedote