Hoppa till innehåll

Laittoman maahantulon ilmiö Kaakkois-Suomen rajavartioston alueella

Julkaisuajankohta 18.11.2023 15.27
Tiedote

Kaakkois-Suomen rajavartioston vastuualueelle on muodostunut marraskuun aikana nopeasti laittoman maahantulon ilmiö. Kaakkois-Suomen rajavartiostoon on saapunut marraskuun aikana puutteellisin matkustusasiakirjoin (17.11. mennessä) 415 henkilöä, jotka ovat hakeneet kansainvälistä suojelua.

Rajavartiolaitoksen ja muiden viranomaisten tekemien havaintojen ja saamien tietojen perusteella on olemassa selviä viitteitä siitä, että vieraan valtion viranomaiset tai muut toimijat ovat edesauttaneet rajan laittomasti ylittäneiden henkilöiden Suomeen saapumista.

Valtioneuvosto päätti 16.11.2023 päätöksellään sulkea rajanylityspaikkoja Kaakkois-Suomessa ja Pohjois-Karjalassa sekä keskittää kansainvälisen suojelun hakeminen itärajalla. Päätös on voimassa 18.2.2024 asti ja perustuu rajavartiolain 16 pykälään. Päätöksen nojalla Kaakkois-Suomen rajavartiosto on viime yönä 18.11.2023 klo 00.00 toteuttanut seuraavat toimenpiteet:

Suomen ja Venäjän federaation välisellä maarajalla on suljettu Vaalimaan, Nuijamaan, Imatran rajanylityspaikat.

Kansainvälisen suojelun hakeminen Suomen ja Venäjän federaation välisellä maarajalla on keskitetty Vartiuksen ja Sallan rajanylityspaikoille, jonka takia kansainvälistä suojelua ei voi hakea suljetuilla Vaalimaan, Nuijamaan, Imatran rajanylityspaikoilla.

Kaakkois-Suomen rajavartioston suljettujen rajanylityspaikkojen alueet ovat aidattu ja liikenne on loppunut. Rajan ylittäville teille on asetettu ajoneuvojen liikenteen pysäyttävät ajoesteet. Rajavartioston henkilökunta valvoo, ettei rajanylityksiä pääse tapahtumaan. Turvapaikanhakijoita opastetaan viestinnällä ja ohjataan siirtymään rajanylityspaikalle, jossa kansainvälisen suojelun hakeminen on edelleen mahdollista. Tarvittaessa laiton maahantulo estetään kehotuksin, kielloin, estelaittein ja tarvittavin toimin rajalla.

Kaakkois-Suomen rajavartiosto on tehnyt tiivistä yhteistyötä muiden viranomaisten kanssa laittoman maahantulon selvittämisen ja rajanylityspaikkojen sulkemisen osalta.

Rajavartiostolla on hyvä kyky rajatilanteen ja laittoman maahantulon ilmiön hallintaan.

Turvapaikanhakijat Kaakkois-Suomen rajavartioston valvomilla rajanylityspaikoilla vuonna 2023

Tammikuu 9
Helmikuu

7

Maaliskuu

5
Huhtikuu 8
Toukokuu 9
Kesäkuu 7
Heinäkuu 15
Elokuu 12
Syyskuu 13
Lokakuu 32
Marraskuu 17.11. asti 415

Turvapaikanhakijat Kaakkois-Suomen rajavartioston valvomilla rajanylityspaikoilla marraskuussa 2023

1.11 1
2.11. 0
3.11. 2
4.11. 6
5.11. 1
6.11. 4
7.11. 4
8.11. 0
9.11. 3
10.11. 7
11.11. 11
12.11. 5
13.11. 39
14.11. 55
15.11. 75
16.11. 26
17.11. 176

Lisätietoja: Kaakkois-Suomen rajavartioston viestintä +358 295 422 060

Kaakkois-Suomen rajavartiosto Raja - tiedote Rajavartiolaitos