Hoppa till innehåll

Itärajan esteaita rakentuu suunnitelmien mukaisesti, aikataulussa ja budjetissaan

Julkaisuajankohta 6.2.2026 8.00
Tyyppi:Tiedote
Aitaelementti ja lieriöeste.
Itärajan esteaita.

Rajavartiolaitoksen esteaitahanke etenee suunnitellusti. Valmistuva esteaita varmentaa, että Suomella on itsenäinen ja uskottava kyky rajaturvallisuuden ylläpitämiseen.

Rajavartiolaitoksen johdolla ollaan rakentamassa noin 200 kilometriä esteaitaa, joka valmistuu vuoden 2026 loppuun mennessä. Esteaita tukee merkittävästi yli 1 300 kilometriä pitkän itärajan valvontaa ja rajaturvallisuutta, erityisesti välineellistetyn tai laajan laittoman maahantulon tilanteissa.

Esteaidan tekninen valvonta parantaa merkittävästi tilannekuvaa ja jatkuvaa valvontakykyä. Nykyaikaista valvontatekniikkaa pystytään myös laajentamaan tulevaisuudessa. Esteaitateiden avulla Rajavartiolaitos pystyy vaikuttamaan nopeasti tapahtumiin valtakunnan rajalla. 

Hanke etenee suunnitellusti kohti tavoitettaan

Hanke etenee edelleen suunnitelmien mukaisesti, tiukassa aikataulussaan ja 362 miljoonan euron budjetissaan. Olosuhteet ovat vaativia ja vaihtelevia, mutta etenemisratkaisut ovat löytyneet ammattilaisten kesken. Täydessä laajuudessaan edennyt rakentaminen on saavuttamassa ”puolimatkan krouvin”, kun puolet kohdealueista ja yli 100 kilometriä esteaitakokonaisuutta on vastaanotettu valmiina rajavalvontakäyttöön. Varsinaista esteaitaa on pystytetty jo lähes 160 kilometrin matkalle. 

Maanmittauslaitos on aloittanut noin tuhannen maanomistajan korvausmäärittelyt. Maanmittauslaitoksen asiantuntijuus tukee sitä, että maanomistaja saa oikeudenmukaisen korvauksen. Rajavartiolaitos on jo maksanut ensimmäisiä korvauksia. 

Rakentaminen on suunniteltu eteneväksi siten, että yksittäisiä viimeistelyjä lukuun ottamatta hankkeen kaikki kohdealueet ovat valmiina loppukesän kuluessa. Tämän jälkeen maanomistajakorvausten määrittely ja maksaminen jatkuvat edelleen.

Itärajan esteaita Raja - tiedote