Hoppa till innehåll

Rajavartiolaitokselle EU-lisärahoitusta itärajan valvontakyvyn vahventamiseen

Julkaisuajankohta 26.11.2025 11.00
Tyyppi:Uutinen
Kuvituskuva Rajavartiolaitoksen karhunpää tunnus.

Rajavartiolaitos sai keväällä 23,5 miljoonan EU-lisärahoituksen neljään hankkeeseen, joilla vahvennetaan itärajan valvontakykyä. Hankerahoitus myönnettiin Rajavartiolaitokselle EU:n rajaturvallisuuden ja viisumipolitiikan rahoitustukivälineestä (BMVI).

EU-lisärahoitus tukee rajavalvonnan pitkäjänteistä kehittämistä

Suomi sai Euroopan Unionilta vuonna 2024 50 miljoonaa euroa lisärahoitusta itärajan valvontakyvyn vahventamiseen. Euroopan unionin tuki Suomelle ja Rajavartiolaitokselle on rajavalvonnan ja rajaturvallisuuden kannalta merkittävä. Rajavartiolaitos ylläpitää itärajan valvontakyvyn vahventamisella myös koko Euroopan unionin rajaturvallisuutta, koska Euroopan unionin pisin itäraja on Suomessa.

Nyt toimeenpanossa olevat hankkeet ovat ensimmäinen vaihe lisärahoituksen kohdentamiseksi itärajan valvontakyvyn vahventamiseen. Hankkeiden myötä lisärahoituksella parannetaan Rajavartiolaitoksen kykyjä muodostaa rajatilannekuvaa ja kehitetään rajojen valvonnan suorituskykyä. Parempi rajatilannekuva ja rajojen valvonnan suorituskyky auttavat kohdentamaan valvontaa entistä tehokkaammin. 

Rahoitetut hankkeet

Ensimmäisessä hankkeessa Rajavartiolaitos sai rahoitusta radioteknisen valvonnan (RTV) toteutusvaihtoehtojen markkinakartoitukseen, testaamiseen ja pilotointiin. Radiotekninen valvonta täydentää Rajavartiolaitoksen rajatilannekuvaa. Hankkeessa hankitaan myös miehittämättömien ilma-alusten havaitsemiseen tarkoitettuja järjestelmiä. Hankkeen EU-rahoitusosuus on n. 4,4 miljoonaa euroa. 

Toisessa hankkeessa Rajavartiolaitos hankkii uusia radiojärjestelmiä. Hankkeella parannetaan Rajavartiolaitoksen tiedonsiirtokykyjä maalla, merellä ja ilmassa. Hankkeen EU-rahoitusosuus on n. 8,1 miljoonaa euroa.

Kolmannessa hankkeessa hankitaan miehittämättömän ilmailun järjestelmiä (Unmanned Aircraft System, UAS). Hanke parantaa rajatilannekuvan muodostamista. Hankkeessa parannetaan lisäksi Rajavartiolaitoksen satelliittipaikannusjärjestelmien (Global Navigation Satellite System, GNSS) häiriöiden sietoa. Hankkeen EU-rahoitusosuus on n. 6,8 miljoonaa euroa.

Neljännessä hankkeessa parannetaan Rajavartiolaitoksen partioiden operatiivista liikkuvuutta. Rajavartiolaitos hankkii kaikkiaan n. 60 kappaletta uusia, modulaarisempia partioajoneuvoja sekä maastoajoneuvoja, joilla varmistetaan kyky partioida haastavissa maasto- ja keliolosuhteissa. Hankkeen EU-rahoitusosuus on n. 4,2 miljoonaa euroa.

Itärajan valvontakyvyn vahventaminen jatkuu vuonna 2026

EU:n lisärahoituksella toteutettavaa itärajan valvontakyvyn vahventamista viedään suunnitellusti eteenpäin vuonna 2026, jolloin toteutetaan muun muassa tämän vaiheen tulosten perusteella Radioteknisen valvonnan järjestelmähankinnat. Tähän vaiheeseen tullaan hakemaan EU-rahoitusta jäljellä olevasta 50 miljoonan lisärahoituksesta.

Sisäministeriön uutinen Suomelle myönnetystä 50 miljoonan euron lisärahoituksesta

Lisätietoja Euroopan sisäasioiden rahastojen rahoitetuista hankkeista: EUSA-rahastot 2021-2027

EU-lippu - Euroopan unionin osarahoittama.