Koulutus

Raja- ja merivartiokoulun kadeteille ja rajavartijoille antama peruskoulutus luo pohjan aloittaa virkamiehen ensimmäisissä tehtävissä. Nopeasti muuttuvat tilanteet vaativat jatkuvaa ja laajaa täydennyskoulutusta. Koulutuksen sisällön pitää muuttua tarpeiden mukaisesti. Merkittävä rooli on myös työyksiköissä annettavalla koulutuksella. Koulutuksen yhdenmukaisuus varmistetaan Raja- ja merivartiokoulun järjestämällä kouluttajakoulutuksella. Oppimisen monimuotoisuutta tuetaan laajalla verkkokoulutussisällöllä.

Työharjoittelusta tositoimiin

Raja- ja merivartiokoulusta valmistui vuonna 2023 normaalia suurempi rajavartijan peruskurssi. Opintojen loppuun kuuluva työharjoittelu muuttui rajatilanteen vuoksi tosi toimiksi, joita oli kuitenkin ehditty harjoitella. Myös upseerit – tulevat sotatieteen kandidaatit ja maisterit – osallistuivat opintojensa ohessa rajavartiostojen apuna kiristyneen tilanteen hallintaan. 

Viranomaistoiminnan opetuksessa ja harjoituksissa korostuvat lainsäädännön tuntemisen ja turvallisen työskentelyn lisäksi myös monet ihmisoikeuksiin, yhdenvertaisuuteen ja tasa-arvoon liittyvät asiat, vastuullisuutta unohtamatta.

Itärajan liikenteen hiljennyttyä on työyksiköissä ollut enemmän aikaa koulutukseen, kertaamiseen ja harjoituksiin. Monia vuoden aikana harjoiteltuja asioita tarvittiinkin, kun rajanylityspaikat itärajalla suljettiin.

Verkkokoulutuspaketit toivat erinomaisen lisän muun muassa uuden välineistön käyttöönottoon ja aiemmin opittujen taitojen kertaamiseen luoden siten tasalaatuisen perustan harjoittelulle.

Erikoisjoukot merkittävässä asemassa

Raja- ja merivartiokoulun alaisuudessa toimiva erikoisrajajääkärikomppania jatkoi laadukasta erikoisjoukkokoulutusta niin palveluksessa olleille varusmiehille kuin Rajavartiolaitoksen henkilökunnalle. Yksikön henkilökuntaa osallistui vuoden aikana useisiin kertausharjoituksiin jakaen ammattitaitoa ja osaamista Rajavartiolaitoksen sisällä. Yksikön varusmiehet tukivat menestyksekkäästi Kaakkois-Suomen rajavartiostoa loppuvuodesta nopeasti kehittyneessä rajatilanteessa. 

Merenkulun koulutukseen vahvistusta

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom hyväksyi vuoden 2023 aikana Raja- ja merivartiokoulun merenkulun koulutuksen järjestäjäksi ja Raja- ja merivartiokoulun hakemuksen mukaiset merenkulun koulutukset.  Hyväksymisen arviointi perustuu liikenteen palveluista annettuun lakiin ja kohdistuu kansainvälisen merenkulkijoiden koulutusta, pätevyyskirjoja ja vahdinpitoa koskevan STCW-yleissopimuksen ja -säännöstön vaatimusten sekä kansallisten vaatimusten täyttymiseen Opetushallituksen määräysten mukaisesti.

Raja- ja merivartiokoulun rooli Rajavartiolaitoksen meriturvallisuuskulttuurin rakentamisessa on merkittävä. Turvallisia toimintatapoja korostava meriturvallisuuskulttuuri ja hyvän merimiestavan noudattaminen näkyvät Raja- ja merivartiokoulun jokapäiväisessä toiminnassa. Vuoden 2023 aikana Raja- ja merivartiokoulu toteutti yhteensä 66 koulutuspurjehdusviikkoa. On keskeisen tärkeää, että varsinkin uransa alkuvaiheessa oleville koulutettaville korostetaan merenkulun, merimiestaidon ja muiden merellä liikkuvien asianmukaisen huomioimisen merkitystä. Meriturvallisuuskulttuurin toimivuuden lisäksi on varmistettu työturvallisuuslainsäädännön edellyttämien vaarojen arviointien toteuttaminen.

Yhteistyöstä lisäarvoa

Kansallinen yhteistyö muiden viranomaisten kanssa on arkipäivää koulutusyhteistyössä. Rajavartiolaitoksen virkamiehet ovat osallistuneet eri viranomaisten antamaan opetukseen kasvavassa määrin. Pääasialliset yhteistyötahot ovat Puolustusvoimat, poliisi ja Tulli. Kansainvälinen koulutusyhteistyö Baltian maiden, Puolan ja Euroopan rajaturvallisuusviraston Frontexin kanssa on säilynyt vähintäänkin ennallaan. Muiden maiden kokemuksia itärajojensa hallinnasta on viety suomalaisten rajavartijoiden opetukseen. Rajavartiolaitoksen osallistuminen kansainvälisiin rajaturvallisuusoperaatioihin hyödyttää virkamiesten hankkiman kokemuksen kautta koulutuksen kehittämistä.

Rajavartijan peruskurssi 2023

Rajavartijan peruskurssilta valmistui vuonna 2023 hieman yli 100 rajavartijaa, joista 16 prosenttia oli naisia. Vuonna 2023 Raja- ja merivartiokoulun perus- ja jatkokursseilla oli noin 250 opiskelijaa ja täydennyskoulutuksiin osallistui 1 850 henkilöä.