Ilmakuvaa sinilevälautoista rannikolla.

Environmental damage prevention
 

Ympäristövahinkojen torjunta merialueilla on toimintaa, jossa mereen päässeen öljyn tai kemikaalin leviämistä rajoitetaan, ja sitä kerätään talteen. Ympäristövahingon voi aiheuttaa laivasta tai veneestä vuotanut polttoaine, esimerkiksi karilleajon seurauksena. Suurimmat vahingot ovat kuitenkin seurausta öljyä kuljettaneita säiliöaluksia kohdanneista onnettomuuksista.

Tällaisilla alusöljy- ja aluskemikaalionnettomuuksilla voi olla vakavat seuraukset rannikkojen luonnolle ja elinkeinoille. Vakavimpia ovat ekosysteemille koituvat pitkäkestoiset haittavaikutukset. Itämeri on poikkeuksellisen haavoittuvainen. Merialueen kapeuden vuoksi vesillä syntyneet öljy- ja kemikaalipäästöt ajautuvat rantaan nopeasti. Siksi myös torjuntatoimet on kyettävä aloittamaan viipymättä. Ympäristövahinkojen torjuminen merellä on vaihtoehdoista tehokkain ja edullisin. Mikäli esimerkiksi öljypäästö likaa rannan, sen aiheuttamat haitat ja kustannukset kasvavat moninkertaisiksi.