Suomenlahden merivartioston viikko 35
Venetsialaisviikonlopun vesiliikenne oli vilkasta.
Yleiskatsaus
Merivartioasemien partiot ovat elokuun viimeisenä viikonloppuna valvoneet vilkasta vesiliikennettä.
Helsinki-Vantaan lentoasemalla rajatarkastettiin päättyvästä kesälomakaudesta huolimatta yli yhdeksänkymmentätuhatta matkustajaa. Helsingin rajatarkastusosastossa työskentelevät Frontex:n virkamiehet muista Euroopan maista ovat kuluneella viikolla olleet näkyvämmin läsnä muun muassa opastamassa matkustajia rajatarkastuksissa.
Viikon aikana Helsinkiin saapui neljä (8) risteilyalusta, joiden miehistön jäsenistä 72 (95) rajatarkastettiin. Kotiin lähteville miehistön jäsenille myönnettiin 14 (6) viisumia. Sataman rajatarkastusyksikkö jatkoi päivittäistä tiedonvaihtoa osana kahdenvälistä rajaturvallisuusapua Viron poliisi- ja rajavartioviraston ja Rajavartiolaitoksen välillä. Virosta saatavia havaintoja hyödynnetään valvonnan kohdentamisessa Helsingin satamissa.
Viikon aikana Suomenlahden merivartiosto jatkoi tehostettua valvontaa itäisellä Suomenlahdella. Lisäksi ylläpidettiin jatkuvaa valmiutta ympäristövahinkojen torjumiseksi ja alueellisen koskemattomuuden turvaamiseksi.
Lauantaina merivartiosto osallistui Vuosaaren satamapäivään yhdessä muiden PTR-viranomaisten kanssa.
Rajatarkastukset
Suomenlahden merivartioston suoritteet Helsinki-Vantaan lentoasemalla:
- 90 043 rajatarkastusta (vko 34: 91 389)
- 314 ulkomaalaissäännöksiin liittyvää tarkastusta (vko 34: 818)
- 1 turvapaikkahakemus (vko 34: 3)
- 15 käännyttämistä tai pääsyn epäämistä (vko 34: 25)
Suomenlahden merivartioston suoritteet Suomenlahden satamissa:
- 234 ulkomaalaisvalvontaan liittyvää tarkastusta (vko 34: 327)
Merellinen toiminta
Päivittäistoiminnan ja partioinnin lisäksi viikon aikana oli yhteensä 28 merellistä tehtävää (vko 34: 20).
Viikon merkittävimmässä hätätilanteessa henkilö oli tippunut veneestä mereen. Tehtävälle hälytettiin useita eri toimijoiden yksiköitä. Henkilö saatiin nostettua vedestä veneellä ja hänet kuljetettiin rantaan ensihoidon tarkistettavaksi. Kohteessa tavattiin myös sivullinen soutaja, jonka voimat olivat loppuneet. Molemmat veneet hinattiin rantaan.
Rikostorjunta
Viikon aikana avattiin 17 uutta esitutkintaa (vko 34: 20). Rikostorjuntayksikkö avasi yhden esitutkinnan nimikkeellä rekisterimerkintärikos.