Hyppää sisältöön

SLMV viikko 26: Merialueen tehtävämäärät korkealla tasolla – Rajatarkastusten lukumäärä Helsingin satamassa kasvoi edelleen

5.7.2021 15.40
Tiedote

Suomenlahden merivartiosto jatkaa sisärajavalvonnan palauttamisen ja rajanylitysliikenteen rajoittamisen toimeenpanoa tällä hetkellä voimassa olevien valtioneuvoston päätösten mukaisesti 11.7.2021 asti.

Helsingin sataman matkustajaliikenteen ja rajatarkastusten määrät jatkoivat kasvuaan

Suomenlahden merivartioston rajatarkastustoiminnan painopiste on Helsingin satamassa sisärajavalvonnan palauttamisen ja rajanylitysliikenteen rajoittamisen seurauksena. Rajatarkastuksia tehdään tällä hetkellä Virosta Suomeen saapuville matkustaja-aluksille Länsisatamassa, Katajanokalla ja Vuosaaressa. Saksasta Vuosaareen liikennöineet matkustaja-alukset poistuivat sisärajavalvonnan piiristä valtioneuvoston päätökseen perustuen 1.7. Helsingin sataman kautta Suomeen saapui viikolla 26 yhteensä 41 766 henkilöä. Suomeen saapuneita matkustajia oli 8 015 eli lähes 24 prosenttia enemmän kuin viikkoa aiemmin (viikko 25: 33 751). 

Käännytyspäätösten valmistelu ja tarkemmat, niin sanotut toisen linjan rajatarkastukset maahanpääsyn edellytysten selvittämiseksi, työllistivät Suomenlahden merivartioston sataman rajatarkastusyksikköä huomattavasti. Suomenlahden merivartiosto käännytti viikon 26 aikana Helsingin satamassa yhteensä 38 ulkomaan kansalaista (viikko 25: 25). Työmatkaliikenteen vapautuminen Schengen-alueen sisällä kasvatti kolmansien maiden (ei EU-maiden) kansalaisten osuutta toisen linjan rajatarkastuksissa. Kolmansien maiden kansalaisten osalta yleisin käännytysperuste oli puutteellinen työlupa. 

Rajavartiomiehet valvovat rajatarkastusta satamassa.

Suomenlahden merivartiosto jatkoi toimintaansa Tallinnan satamassa

Suomenlahden merivartioston rajavartiomiehet jatkoivat Tallinnan satamassa matkustajien tiedottamista Suomessa voimassa olevista maahanpääsyn edellytyksistä. Tallinnassa toimivat rajavartiomiehet jatkoivat lisäksi yhteistyötä Tallinna-Helsinki -välillä operoivien laivayhtiöiden kanssa. Suomenlahden merivartioston viime viikolla Tallinnan satamassa antaman tiedon perusteella 18 henkilöä (viikko 25: 10) luopui matkustusaikeistaan Suomeen tai päätti siirtää Suomeen suuntautuvan matkansa ajankohtaa. Tallinnassa tapahtuvalla toiminnalla parannetaan rajatarkastusten sujuvuutta Helsingin satamassa ja vähennetään samalla käännytysten lukumäärää.

Helsinki-Vantaan lentoasemalla ulkorajaliikenteen rajatarkastusten määrä kasvussa

Viikolla 26 Helsinki-Vantaan lentoasemalla tehtiin rajatarkastuksia yhteensä 21 885 matkustajalle (viikko 25: 21 839). Ulkorajaliikenteessä Schengen-alueen ulkopuolelta saapuvien matkustajien määrä oli 6 562 henkilöä (viikko 24: 6 323). Helsinki-Vantaan lentoasemalla tehtiin ulkorajaliikenteessä kaikkiaan 12 844 rajatarkastusta (viikko 25: 11 487). Sisärajaliikenteessä muista Schengen-maista Suomeen saapui Helsinki-Vantaan lentoaseman kautta 9 041 henkilöä (viikko 25: 10 352).

Suomenlahden merivartioston Helsingin rajatarkastusosasto käännytti sisärajaliikenteessä viikon 26 aikana Helsinki-Vantaan lentoasemalla yhteensä 26 henkilöä (viikko 25: 28). Ulkorajaliikenteen rajatarkastuksissa Helsinki-Vantaan lentoasemalla evättiin viikon 26 aikana yhdeksän henkilön maahanpääsy (viikko 25: 10). Turvapaikkahakemuksia ei otettu vastaan lainkaan. (viikko 25: 6).

Merialueen tehtävämäärät edelleen korkealla tasolla – alkoholinkäyttö näkyi onnettomuuksina

Suomenlahden merivartiostolla oli viikolla 26 yhteensä 51 meripelastus-, avustus- ja virka-aputehtävää merialueella (viikko 25 / juhannusviikko: 108).

Alkoholinkäyttö ja liikenneturvallisuuden vaarantaminen näkyivät merialueen tapahtumissa. Haminan edustalla vene törmäsi lauantaina 3.7. merimerkkiin sillä seurauksella, että veneessä olleille henkilöille aiheutui sairaalahoitoa vaatineita vammoja. Veneen kuljettajaa epäillään vesiliikennejuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja vammantuottamuksesta. Merivartiosto korostaa, että alkoholi ja merellä liikkuminen eivät kuulu yhteen.

Kotkan edustalla kaksi vesiskootteria törmäsi toisiinsa tiistaina 29.6. Suomenlahden merivartioston Kotkan merivartioaseman partio osallistui meripelastustehtävään. Henkilövahingoilta onneksi vältyttiin. Merivartiosto muistuttaa, että asianmukainen tilannenopeus ja muiden vesilläliikkujien huomioiminen ovat keskeisiä tekijöitä turvallisessa merenkulussa.

Meripelastuslohkokeskus Helsinki johti etsintöjä meripelastuksen hätätilanteena käynnistyneessä tapauksessa Sipoon edustalla lauantai-iltana 3.7. Etsintään osallistuivat Suomenlahden merivartioston yksiköiden lisäksi vartiolentolaivueen meripelastushelikopteri, Itä-Uudenmaan pelastuslaitos, Itä-Uudenmaan poliisilaitos ja Finnhemsin lääkärihelikopteri. Henkilö löytyi etsintöjen jälkeen hyväkuntoisena lähistöltä. Suomenlahden merivartiosto korostaa, että omat läheiset on syytä pitää tietoisina paitsi suunnitellusta veneilyreitistä, myös omasta olinpaikasta erityisesti meren äärellä.

Merivartioston vene merellä kulussa.

Rikostorjunnassa paljastettiin muun muassa väärennysaineiston hallussapito ja käynnistettiin tutkinta törkeästä vammantuottamuksesta

Viikolla 26 Suomenlahden merivartiostossa aloitettiin 38 uutta esitutkintaa (viikko 25: 56), joista 29 käsiteltiin suppeassa menettelyssä. Rikosnimikkeinä olivat muun muassa väärennys, väärennysaineiston hallussapito, törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen, törkeä vammantuottamus ja heitteillepano.

Suomenlahden merivartiosto jatkaa virka-avun antamista Helsingin ja Vantaan kaupunkien terveysviranomaisille

Suomenlahden merivartiosto tukee rajatarkastustehtäviensä ohella päivittäin Helsingin ja Vantaan kaupunkeja pakollisia terveystarkastuksia koskevissa järjestelyissä Helsingin satamassa ja Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Helsinki-Vantaan lentoaseman ja Helsingin sataman rajanylityspaikoille on luotu prosessi, jossa pakolliset terveystarkastukset tehdään ennen rajatarkastusta. Suomenlahden merivartiosto teki kuluneen viikon aikana terveystarkastuspisteillä yleisen järjestyksen ja turvallisuuden valvontaa sekä tuki terveysviranomaisia sellaisissa tapauksissa, joissa Suomeen saapuvat matkustajat pyrkivät kieltäytymään pakollisista terveystarkastuksista. Merivartioston myöntämät virka-avut ovat tällä hetkellä voimassa 11.7.2021 saakka.

Raja - tiedote Suomenlahden merivartiosto