Hyppää sisältöön

Rajavartiolaitos viettää 103. vuosipäiväänsä 21.3.2022

Julkaisuajankohta 21.3.2022 10.17
Tiedote

Rajavartiolaitoksen 103. vuosipäivää vietetään arvokkaasti työn merkeissä, jonka ohessa juhlistetaan ylennettyjä sekä palkittuja pienimuotoisissa kahvitilaisuuksissa.

Henkilöstön ylennykset ja palkitseminen

Tasavallan presidentti on ylentänyt 30 Rajavartiolaitoksen virkamiestä. Lisäksi 34 Rajavartiolaitoksen virkamiestä ylennettiin reservissä. 

Rajavartiolaitoksessa ylennetään 21.3.2022 everstiksi everstiluutnantti Jyrki Olavi Ojala.

Vuoden 2021 Rajamme Vartija on lainsäädäntöneuvos Anne Ihanus

Anne Ihanus toimii Rajavartiolaitoksen esikunnan oikeudellisella osastolla lainsäädäntöneuvoksena vaativan säädösvalmistelun vastuutehtävissä. Hän on koulutukseltaan juristi, ja aloittanut Rajavartiolaitoksen palveluksessa vuonna 2009.

Lainsäädäntöneuvos Anne Ihanuksen pitkäaikainen ja monipuolinen työkokemus sekä hänen henkilökohtaiset ominaisuutensa taitavana, aikaansaavana ja tarkkana juristina näkyvät hänen vastuidensa laaja-alaisuutena ja kykynä suoriutua nopeasti ja asiantuntevasti vastuulleen kuuluvista säädösvalmistelutehtävistä sekä muista vaativista oikeudellisista asiantuntijatehtävistä. Kuluneena poikkeuksellisena vuonna hänen toiminnassaan on korostunut erinomaisella tavalla taito tunnistaa nopeasti tilanteeseen parhaiten soveltuvat säännökset, joiden avulla voidaan erilaisissa tilanteissa toimia operatiivisesti tehokkaasti ja samalla varmistaa, että oikeudellinen pohja Rajavartiolaitoksen toiminnalle on kaikissa olosuhteissa vahva.

COVID-19 -pandemian aikana Anne Ihanus on vastannut valtioneuvoston sisärajavalvonnasta ja ulkorajaliikenteen rajoituksista annettuihin päätöksiin liittyvästä valmistelusta Rajavartiolaitoksen esikunnassa. Hän on antanut uudenlaisessa tilanteessa suuren omakohtaisen panoksen ratkaisujen löytämiselle ja oikeudellisesti vahvojen asiakirjojen tuottamiselle. Vastikään sisäministeriön johtamassa työryhmässä, joka kartoitti muuttoliikettä hyväksikäyttävää hybridivaikuttamista koskevaa lainsäädäntöä, hän edisti erityisen merkittävästi niin oikeudellisella kuin rajaturvallisuudenkin asiantuntemuksellaan työryhmän työtä ja valmistelun laatua.

Anne Ihanus tunnetaan laajasti oman työyhteisön ja Rajavartiolaitoksen sisällä sekä yhteistyökumppaneiden parissa yhteistyökykyisenä, luotettavana ja ratkaisuhakuisena virkamiehenä. Hänen työssään näkyy pyyteetön halu toimia aina Suomen turvallisuuden puolesta. Anne Ihanus on sisäistänyt erinomaisesti Rajavartiolaitoksen arvot – ammattitaito, luotettavuus ja yhteistyökyky – toimien omakohtaisesti ja täysimääräisesti niiden mukaisesti arjen työssä.

Lainsäädäntöneuvos Anne Ihanus on kaikilla tavoilla arvioituna esimerkillinen Vuoden 2021 Rajamme Vartija. 

Rajavartiolaitoksen päällikkö on palkinnut Rajavartiolaitoksen vuosipäivänä jo vuodesta 1959 alkaen henkilöstöstä yhden erityisesti ansioituneen. Vuoden Rajamme Vartija saa haltuunsa kiertopalkinnon, kuvanveistäjä E. Porilan Mannerheim-patsaan pronssisen pienoisveistoksen, jonka kunniarajajääkärit lahjoittivat rajavartiostojen päällikön kenraaliluutnantti K.O.E Vaalan 60-vuotispäivänä 15.1.1959. Vuoden Rajamme Vartijalle myönnetään myös Rajavartiolaitoksen ansioristi.

Kiertopalkinnon saa haltuunsa vuodeksi se henkilö, jonka Rajavartiolaitoksen päällikkö komentajiston esittämistä ehdokkaista nimeää Vuoden Rajamme Vartijaksi. Äskettäin uudistettujen sääntöjen mukaan nimettävä voi olla kuka tahansa Rajavartiolaitoksen sotilas- tai siviilivirassa palveleva henkilö, joka täyttää kiertopalkinnon säännöissä luetellut nimeämisperusteet. Nämä ovat:

  • erityistä tunnustusta ansaitseva rajaturvallisuustehtävä tai -tehtävien suoritus
  • esimerkillinen muu toiminta, joka on ollut omiaan kohottamaan Rajavartiolaitoksen nauttimaa arvonantoa
  • huomattavaa urheutta ja uhrautuvaa rajahenkeä osoittava teko
  • useita vuosia jatkunut arvokas ja esimerkiksi kelpaava toiminta tai
  • korkeatasoinen urheilusaavutus.

Ansioristit, -mitalit ja levykkeet sekä virka-ansiomerkit

Rajavartiolaitoksen henkilöstöä on palkittu sisäministerin myöntämin Rajavartiolaitoksen ansioristein (28 kpl) ja ansiomitalein (63 kpl), Rajavartiolaitoksen päällikön myöntämin ansiolevykkein (27 kpl) sekä Tasavallan presidentin myöntämin virka-ansiomerkein (104 kpl). 

Rajavartiolaitoksen henkilöstön lisäksi on palkittu yhteistyötahoja seuraavasti: 

Sisäministeri on myöntänyt seuraaville henkilöille Rajavartiolaitoksen hyväksi tehdystä ansiokkaasta työstä Rajavartiolaitoksen ansioristin 21.3.2022:

  • kunnanjohtaja Marjut Ahokas
  • kommodori Jukka Anteroinen
  • ylilääkäri Markku Broas
  • piispa Seppo Häkkinen
  • kenraalimajuri Pasi Jokinen
  • apulaispoliisipäällikkö Heikki Kopperoinen
  • riksdagsledamot Mats Löfström
  • poliisipäällikkö Mikko Masalin
  • kaupunginjohtaja Tytti Määttä
  • toimitusjohtaja Juha S. Niemelä
  • kansanedustaja Maria Ohisalo
  • kansanedustaja Raimo Piirainen
  • johtaja Sami Rakshit
  • kommodori Juhapekka Rautava
  • lääkintäprikaatikenraali Simo Siitonen
  • peadirektor Elmar Vaher
  • johtaja Taito Vainio
  • pääjohtaja Kari Wihlman
  • pelastusjohtaja Markus Viitaniemi
  • kenraalimajuri Vesa Virtanen

Sisäministeri on myöntänyt seuraaville henkilöille Rajavartiolaitoksen hyväksi tehdystä ansiokkaasta työstä Rajavartiolaitoksen ansiomitalin 21.3.2022:

  • poliisitarkastaja Konsta Arvelin
  • johtava asiantuntija Minna Bloigu
  • voimankäytön opettaja Asko Hattuniemi
  • pelastuspäällikkö Mika Haverinen
  • insinöörimajuri Timo Heiskanen
  • johtaja Viktoria Hurri
  • head of terminal control Jari Härkönen
  • vastuulääkäri Timo Iirola
  • puheenjohtaja Johanna Ikäheimo
  • palomestari Raimo Laakso
  • sotilaspastori Aki Lasonen
  • toiminnanjohtaja Katri Määttä
  • museotoimenjohtaja Kirsi Niku
  • komisario Reijo Pennanen
  • pelastuspäällikkö Markku Rintala
  • palopäällikkö Mika Viertola
  • ylilääkäri Tomi Wuorimaa

Rajavartiolaitoksen päällikkö on myöntänyt seuraaville oman henkilöstön ulkopuolisille henkilöille, yksiköille ja yhteisöille Rajavartiolaitoksen ansiolevykkeen ansiokkaasta toiminnasta Rajavartiolaitoksen hyväksi 21.3.2022:

Kultainen ansiolevyke

  • Raja- ja merivartiojoukkojen Perinneyhdistys ry

Pronssinen ansiolevyke

  • Apulaispäällikkö Ossi Jukarainen, Itä-Suomen syyttäjävirasto
  • Turvallisuus- ja valmiuspäällikkö Kristiina Kapulainen, Eksote
  • Työmaapäällikkö Matti Keimiöniemi, Destia
  • Keskusrikospoliisin tiedusteluosaston tietolähdetoiminnan henkilöstö 
  • Atk-erikoissuunnittelija Keijo Kostiainen, Maasotakoulu
  • Asiantuntijalääkäri Jane Marttila, Turun kaupunki
  • Esikuntapäällikkö Janne Myller, 3. logistiikkarykmentti
  • Hälso- och sjukvårdsdirektör Jeannette Pajunen, Ålands hälso- och sjukvård
  • Kapteeni Riku Piira, Karjalan prikaati
  • Työnjohtaja Eero Pyykkönen, ISS palvelut
  • Päällikkö Petri Rantanen, Puolustusvoimien Pohjois-Karjalan aluetoimisto
  • Johtava lääkäri Jukka Ronkainen, Tornion kaupunki
  • Infektioylilääkäri Jennifer Sieberns, Siunsote.

 

Lisää aiheesta

Pohjois-Karjalan rajavartiosto: ylennykset ja palkitsemiset Rajavartiolaitoksen vuosipäivänä

Raja - tiedote Rajavartiolaitos