Rajavartiolaitoksen palvelukseen valmistui ennätysmäärä nuoria upseereja
110. kadettikurssilta ja 93. merikadettikurssilta on valmistunut Rajavartiolaitoksen palvelukseen yhteensä 33 sotatieteiden kandidaattia tänään 28.8.2026.
Puolustusvoimien ylipäällikkö, tasavallan presidentti Alexander Stubb ylensi sotatieteiden kandidaatin tutkinnon suorittaneet kadetit luutnantiksi ja nimitti heidät nuoremman upseerin virkaan tänään perjantaina 28.8.2026. Rajavartiolaitokselle valmistui merkittävä määrä upseereja, yhteensä 33 luutnanttia. Kurssia johtivat kapteeni Tuomas Hassinen ja komentajakapteeni Miika Collan.
Kokonaisuudessaan 110. kadettikurssilta ja 93. merikadettikurssilta valmistui 176 luutnanttia Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen palvelukseen. Valmistumista on juhlittu tänään perinteikkäästä ja näyttävästi. Yleisöllä on ollut mahdollisuus seurata valmistumispäivän tapahtumia niin paikan päällä Helsingissä kuin verkon yli.
Sotatieteiden kandidaatin tutkinnon perustehtävänä on tuottaa Puolustusvoimille ja Rajavartiolaitokselle korkeakoulutettua, ammatillisesti pätevää ja toimintakykyistä upseeristoa.
Rajavartiolaitoksen päällikkö ja apulaispäällikkö onnittelevat valmistuneita ylennyksistä ja nimityksistä.
Kadettikurssin priimus on Rajavartiolaitoksen luutnantti Jutta Kovapohja
Koko kadettikurssinsa priimukseksi ylsi Rajavartiolaitoksen opiskelija, luutnantti Jutta Kovapohja, joka jatkaa ensimmäisiin upseeritehtäviinsä Pohjois-Karjalan rajavartiostoon. Kovapohja valittiin lisäksi Rajavartiolaitoksen kunniamiekan saajaksi sekä mm. Rajamme vartijain säätiön stipendillä palkittavaksi. Kovapohja palkittiin myös lukuisilla muilla stipendeillä.
Kunniamiekka luovutettiin saajalleen Helsingin yliopiston tilaisuudessa eversti Juha Kivelän ojentamana. Kovapohjaa on luonnehdittu vertaistensa sekä opettajiensa arvostamana kadettina, joka osoittaa kaikessa toiminnassaan esimerkillisyyttä ja ehdotonta luotettavuutta. Hän on toiminnallaan ja käytöksellään osoittanut omaksuneensa Rajavartiolaitoksen arvot sekä kadettilupauksen päämäärät erinomaisesti.