Hyppää sisältöön

Rajanylitysliikenne Lapin rajavartioston valvomalla alueella viikolla 28

20.7.2021 8.34
Tiedote

Rajanylitysliikenne jatkoi kasvuaan Norjan vastaisella rajalla. Kasvua siivitti lomamatkailu. Länsirajalla Lapin rajavartioston valvomalla alueella liikennemäärät ovat tasaantuneet.


 

Norjan vastaisella rajalla Kilpisjärven, Karigasniemen, Kivilompolon, Nuorgamin, Näätämön ja Utsjoen rajanylityspaikoilla rajanylityksiä oli viikolla 28 yhteensä 17048. Liikennettä oli 7 % enemmän kuin viikolla 27. Liikenteestä maahan saapuvien määrä oli 28 % suurempi kuin edellisellä viikolla (vko 27). Viime vuonna vastaavana aikana sisärajavalvonta ei ollut voimassa Norjan vastaisella rajalla, joten viikon 28 liikennemäärää ei voida tilastollisesti verrata kesän 2020 liikenteeseen.

Ruotsin vastaisella rajalla Ylitornion, Pellon, Kolarin, Muonion ja Karesuvannon rajanylityspaikoilla oli viikolla 28 yhteensä 15039 rajanylittäjää. Länsirajan maahan saapuvan rajanylitysliikenteen määrä oli samalla tasolla kuin edellisellä viikolla (vko 27). Kun rajanylitysliikennettä verrataan vuoden 2020 vastaavaan aikaan, liikenne oli lähes samoissa lukemissa kuin vuosi sitten. 

Maahantulotarkastusten ja pistokokein tehdyin maastalähtötarkastusten perusteella arvioidaan, että Ruotsin vastaisella rajalla (pl. Tornio) rajanylittäjistä on ollut viime viikolla suomalaisia noin 55 %, ruotsalaisia 30 % ja loput muiden maiden kansalaisia. Norjan vastaisella rajalla arvioidaan, että rajanylittäjistä on ollut suomalaisia 45 %, norjalaisia 38 % ja loput muiden maiden kansalaisia.


Rajaliikenne Lapin rajavartioston valvomilla rajanylityspaikoilla 12.-18.7.2021:


Ruotsin vastainen raja (pl. Tornio)

yhteensä 15039 henkilöä 
- 12.7. maanantai 2067 henkilöä 
- 13.7. tiistai 2056 henkilöä
- 14.7. keskiviikko 2177 henkilöä
- 15.7. torstai 2538 henkilöä
- 16.7. perjantai 2365 henkilöä
- 17.7. lauantai 2203 henkilöä 
- 18.7. sunnuntai 1633 henkilöä 

Suomen ja Ruotsin vastaisella rajalla Tornion rajanylityspaikan valvonnasta ja tilastoinnista vastaa Länsi-Suomen merivartiosto.


Norjan vastainen raja

yhteensä 17048 henkilöä
- 12.7. maanantai 2157 henkilöä 
- 13.7. tiistai 2517 henkilöä
- 14.7. keskiviikko 2387 henkilöä
- 15.7. torstai 2749 henkilöä
- 16.7. perjantai 2588 henkilöä
- 17.7. lauantai 2282 henkilöä 
- 18.7. sunnuntai 2368 henkilöä


Lapin itäraja

Suomen ja Venäjän vastaisella rajalla rajanylitysliikenne koostuu tällä hetkellä lähes kokonaan rekkaliikenteestä.


Lapin rajavartioston valvomat lentoasemat

Rovaniemen lentoasemalla tarkastettiin kaksi sisärajalentoa. Muille Lapin lentokentille ei tullut tarkastettavaa kansainvälistä lentoliikennettä viikolla 28.


Ohjeet rajanylitykseen 19.7. alkaen löytyvät Rajavartiolaitoksen verkkosivuilta: https://raja.fi/rajaliikenne-ohjeet-korona
 
Usein kysyttyä koronaviruksen vaikutuksista rajanylitysliikenteeseen:
www.raja.fi/usein-kysytyt-kysymykset-korona 
 
 

Raja - tiedote