Hyppää sisältöön

Rajanylitysliikenne Lapin rajavartioston valvomalla alueella viikolla 27

12.7.2021 16.02
Tiedote

Viikolla 27 tapahtui muutos aiempaan, kun Norja teki hetkellisesti helpotuksia maahantulorajoituksiin. Tämä näkyi liikennemäärien kasvuna ja jonoina pohjoisen rajanylityspaikoilla.

Ruotsin vastaisella rajalla Ylitornion, Pellon, Kolarin, Muonion ja Karesuvannon rajanylityspaikoilla oli viikolla 27 yhteensä 15584 rajanylittäjää. Länsirajan maahan saapuvan rajanylitysliikenteen määrä oli samalla tasolla kuin edellisellä viikolla (vko 26). Kun rajanylitysliikennettä verrataan vuoden 2020 vastaavaan aikaan, liikenne on samalla tasolla kuin vuosi sitten. 

Norjan vastaisella rajalla Kilpisjärven, Karigasniemen, Kivilompolon, Nuorgamin, Näätämön ja Utsjoen rajanylityspaikoilla rajanylityksiä oli viikolla 27 yhteensä 15986. Liikennettä oli 39 % enemmän kuin viikolla 26. Kasvua on ollut erityisesti maasta lähtevien osalta, sillä maahan saapuvien määrä pysyi samalla tasolla kuin edellisellä viikolla (vko 26). Vuoden 2020 vastaavana ajankohtana sisärajavalvonta ei ollut voimassa Norjan vastaisella rajalla.

Maahantulotarkastusten ja pistokokein tehdyin maastalähtötarkastusten perusteella arvioidaan, että Ruotsin vastaisella rajalla (pl. Tornio) rajanylittäjistä on ollut viime viikolla suomalaisia noin 61 %, ruotsalaisia 27 % ja loput muiden maiden kansalaisia. Norjan vastaisella rajalla arvioidaan, että rajanylittäjistä on ollut suomalaisia 49 %, norjalaisia 37 % ja loput muiden maiden kansalaisia.

Rajaliikenne Lapin rajavartioston valvomilla rajanylityspaikoilla 5.7.-11.7.2021:

Ruotsin vastainen raja (pl. Tornio) yhteensä 15584 henkilöä 
- 5.7. maanantai 2527 henkilöä 
- 6.7. tiistai 2456 henkilöä
- 7.7. keskiviikko 2315 henkilöä
- 8.7. torstai 2598 henkilöä
- 9.7. perjantai 2227 henkilöä
- 10.7. lauantai 1853 henkilöä 
- 11.7. sunnuntai 1608 henkilöä 

Suomen ja Ruotsin vastaisella rajalla Tornion rajanylityspaikan valvonnasta ja tilastoinnista vastaa Länsi-Suomen merivartiosto.

Norjan vastainen raja yhteensä 15986 henkilöä
- 5.7. maanantai 2110 henkilöä 
- 6.7. tiistai 2047 henkilöä
- 7.7. keskiviikko 2183 henkilöä
- 8.7. torstai 2350 henkilöä
- 9.7. perjantai 2672 henkilöä
- 10.7. lauantai 2357 henkilöä 
- 11.7. sunnuntai 2267 henkilöä

Lapin itäraja
Suomen ja Venäjän vastaisella rajalla rajanylitysliikenne koostuu tällä hetkellä lähes kokonaan rekkaliikenteestä.

Lapin rajavartioston valvomat lentoasemat
Rovaniemen lentokentälle saapui kaksi sisärajalentoa viikolla 27. Muille Lapin lentokentille ei tullut tarkastettavaa kansainvälistä lentoliikennettä.
 
 
Ohjeet rajanylitykseen 12.7. alkaen löytyvät Rajavartiolaitoksen verkkosivuilta: https://raja.fi/rajaliikenne-ohjeet-korona.
 
Usein kysyttyä koronaviruksen vaikutuksista rajanylitysliikenteeseen: www.raja.fi/usein-kysytyt-kysymykset-korona 
 
 

Lapin rajavartiosto Raja - tiedote