Pohjoisen Itämeren ja Suomen merialueiden valvontaa tukee Puolan rajavartiopalvelun valvontalentokone osana kansainvälistä yhteistyötä. Kone aloittaa lennot syyskuun alussa ja ne jatkuvat lokakuun loppuun.
Puolan rajavartiopalvelun valvontalennot toteutetaan monialaisen merioperaation (MMO) -kehyksessä. Nämä lennot ovat osa Frontexin koordinoimaa yhteisoperaatiota, joka tehostaa monenvälistä merialueiden valvontaa Itämerellä. Osa lennoista tapahtuu Suomen ilmatilassa. Kaikki lennot koordinoidaan Suomen viranomaisten kanssa.
Eurooppalainen raja- ja merivartiosto Frontex koordinoi jäsenvaltioiden yhteistyötä ja tukee yhteisen tilannekuvan jakamista. Itämeren alueen EU-valtiot tekevät jatkuvasti yhteistyötä Itämeren valvonnassa. Puolan Let L-410 -valvontalentokonetta operoi Puolan rajavartiopalvelu.
Suomen viranomaiset saavat aina ennakkotiedon alueellemme suuntautuvista lennoista. Valvontalennot tukevat EU-maiden meriturvallisuusviranomaisten yhteistä jaettua tilannekuvaa Itämeren meriliikenteestä sekä meriympäristöstä.