Hyppää sisältöön

Katsaus Pohjois-Karjalan rajavartioston toimintaan marraskuussa 2022

Julkaisuajankohta 2.12.2022 14.28
Tiedote

Pohjois-Karjalan rajavartioston marraskuu oli suhteellisen rauhallinen. Rajanylitysliikenne on pysynyt lähes aiemmalla tasolla.

Rajojen valvonta

Rajatilanne säilyi edelleen suhteellisen rauhallisena ja vakaana eikä muutoksia rajatilanteessa havaittu. Maastorajalla yksi henkilö ylitti 6.11.2022 valtakunnanrajan luvattomasti Venäjältä Suomeen. Asia on ollut tutkinnassa ja sitä on käsitelty rajavaltuutettujen kesken.

Rajavartiosto toteutti yhteistoimintapartiointia Itä-Suomen poliisin kanssa marraskuussa. Partioiden aikana valvottiin muun muassa valtakunnanrajaa, rajavyöhykettä ja metsästystä maastossa sekä vesiliikennettä vesistöillä. Samalla tehtiin ajotapa- ja nopeusvalvontaa sekä yleisen järjestyksen turvaamistehtäviä syrjäseuduilla.

Rajatarkastukset

Rajanylitysliikenteessä on edelleenkin voimassa Venäjän kansalaisten maahantulon rajoituksia. Ajantasaiset tiedot maahantulon rajoituksista ovat luettavissa osoitteessa: www.raja.fi. 

Niiralan rajanylityspaikalla tehtiin marraskuussa 17 889 rajatarkastusta. Rajanylitysten määrä lisääntyi vuoden 2021 marraskuuhun (17 220) verrattuna vajaat neljä prosenttia. Vuoden 2022 alusta lähtien rajanylityksiä on ollut Niiralassa 236 402. Vuoden 2021 vastaavalla ajanjaksolla tammikuusta marraskuuhun ylittäjämäärä oli 161 163.

Suomalaisia rajanylittäjiä oli marraskuussa 9 597 (noin 54 prosenttia) ja venäläisiä rajanylittäjiä 7 946 (noin 44 prosenttia). Muiden maiden kansalaisia oli 346 (noin kaksi prosenttia) kokonaisliikenteestä. Tilastovertailuna vuoden 2021 marraskuussa suomalaisten osuus oli noin 19,5 prosenttia (3 349) ja venäläisten osuus noin 78 prosenttia (13 422).

Marraskuussa Niiralassa evättiin pääsy puutteellisten maahantuloedellytysten vuoksi 12 henkilöltä. Lisäksi yksi henkilö käännytettiin.

Joensuun lentoasemalla ei suoritettu marraskuussa rajatarkastuksia.

Lieksan Inarin tilapäinen rajanylityspaikka oli edelleen suljettuna marraskuussa. Venäjän federaation puunvientiä koskevien rajoitusten johdosta liikenne Inarin tilapäisen rajanylityspaikan kautta on ollut väliaikaisesti pysäytettynä rajavaltuutettujen päätöksellä jo 1.11.2021 alkaen.  

Rikostorjunta 

Marraskuussa Pohjois-Karjalan rajavartioston suorittaman valvonnan yhteydessä havaittiin edellä mainitun valtionrajarikoksen lisäksi yksi rattijuopumus, kaksi ulkomaalaisrikkomusta, kaksi liikennerikkomusta, kaksi ajoneuvorikkomusta ja yksi muu rikkomus. 

Rikkomusten seuraamuksina annettiin kolme sakkoa ja neljä huomautusta.

Sotilaallinen maanpuolustus 

Pohjois-Karjalan rajavartiosto osallistui Puolustusvoimien johtamaan Kontio22 -sotaharjoitukseen.


Lisätietoja antaa rajavartioston apulaiskomentaja, puh. 0295 423 000.
 

Raja - tiedote