Hyppää sisältöön

Katsaus Kainuun rajavartioston toimintaan syyskuussa 2021

5.10.2021 11.42
Tiedote

Rajatilanne säilyi syyskuun aikana Kainuussa ja Koillismaalla vakaana. Länsi-Suomen merivartioston antamaa virka-apua terveysviranomaisille tuettiin edelleen Ruotsin vastaisella rajalla. Lisäksi rajavartioston tuki Kainuun ja Kuusamon terveysviranomaisille tartuntatautilain mukaisten, pakollisten terveystarkastusten toimeenpanossa jatkui rajanylityspaikoilla. Rajanylitysliikenne säilyi edelleen vähäisenä. Viranomaisten yhteispartiointia suoritettiin Kainuun rajavartioston alueella metsästyksen valvontaan liittyen.

Rajaliikenne

Kainuun rajavartioston valvomien ulkorajanylityspaikkojen kautta matkusti syyskuussa rajaliikenteen rajoituksista johtuen 5 660 (2019/9: 36 262) henkilöä, mikä oli noin 84 % vähemmän kuin vuoden 2019 syyskuussa. Rajanylittäjistä matkusti Vartiuksen rajanylityspaikan kautta 5 521 (2019/9: 31 531) ja Kuusamon rajanylityspaikan kautta 139 (2019/9: 4 731) henkilöä. 

Ulkorajaliikenteen rajoitukset ovat voimassa ja Vartiuksen rajanylityspaikan aukiolo henkilöliikenteelle on toistaiseksi rajoitettua. Vartiuksen rajanylityspaikka on avoinna päivittäin henkilöliikenteelle kello 8.00 – 19.00 välisenä aikana. Aukioloajan rajoitus ei koske tavaraliikennettä eikä henkilöitä, joilla on välttämätön ja kiireellinen tarve rajan ylittämiseen rajoitetun aukioloajan ulkopuolella.

Rajavartiosto tuki Kainuun SOTE:a pakollisten terveystarkastusten toimeenpanossa Vartiuksen rajanylityspaikalla. Kuusamon rajanylityspaikalta henkilöliikenteen matkustajat ohjattiin koronatestiin Kuusamon terveyskeskukseen.

Rikkomuksia ja rikoksia

Syyskuun aikana Kainuun rajavartiosto paljasti yhteensä 8 epäiltyä rikosta tai rikkomusta. Neljässä tapauksista oli kyse metsästysrikoksista tai -rikkomuksista ja neljässä lievästä valtionrajarikoksesta.

Harvaan asutun alueen turvallisuustehtävät

Kainuun rajavartiosto osallistui syyskuun aikana kuuteen harvaan asutun alueen turvallisuustehtävään. Tehtävät liittyivät rakennus- ja maastopalotehtäviin, kadonneen henkilön etsintään sekä ensivastetehtäviin.

Lisätietoja: Kapteeni Vesa Heikkinen, puh +358 295 424 000 (vaihde)