Hyppää sisältöön

Rajatilanne säilyi Kainuussa ja Koillismaalla vakaana vuonna 2021

Julkaisuajankohta 12.1.2022 14.02
Tiedote

Kainuun rajavartioston vuositiedote rajavartioston toiminnasta ja tapahtumista Kainuussa ja Koillismaalla.

Rajatilanne säilyi vuonna 2021 Kainuun rajavartioston valvomalla rajaosuudella rauhallisena ja vakaana. Rajanylitysliikenne jatkoi laskuaan edelliseen vuoteen verrattuna. Syynä laskuun oli koronapandemian aiheuttamat rajoitustoimet. Kainuun rajavartiosto tuki Lapin rajavartiostoa ja Länsi-Suomen sisärajavalvonnan tehtävissä Ruotsin- ja Norjan vastaisella rajalla. Henkilöiden aiheuttamia luvattomia rajanylityksiä havaittiin vuoden aikana kolme kappaletta. Luvattomien liikkujien määrä rajavyöhykkeellä väheni edellisvuodesta 10 tapaukseen.

Rajaliikenne

Kainuun rajavartioston rajanylityspaikkojen kautta matkusti ulkorajaliikenteessä vuonna 2021 yhteensä 75 525 henkilöä. Rajanylitysliikenne väheni koronapandemian takia rajoitetusta ulkorajaliikenteestä johtuen viimeiseen rajoittamattomaan vuoteen eli 2019 verrattuna 82 %. Vuoteen 2020 verrattuna rajanylitysliikenne väheni edelleen noin 43 %. Poikkeuksen tilastoihin toi Kuusamon lentoaseman rajanylitysliikenne, joka oli kaikkien aikojen vilkkainta vuonna 2021. 

Rajanylityspaikka Vuosi 2019 Vuosi 2020 Vuosi 2021
Vartius 383 562 109 937 59 185
suomalaiset 173 955 33 298 9 967
venäläiset 205 448 75 545 48 594
Kuusamo 55 346 14 784 2 664
suomalaiset 42 747 9 609 1 156
venäläiset 12 246 5 110 1 488
Kuusamon lentoasema 13 613 7 501 13 669
Kajaanin lentoasema 1 436 463 7
Kainuun rajavartiosto yhteensä 453 927 132 685 75 525

Rajojen valvonta

Vuoden aikana havaittiin kolme henkilöiden aiheuttamaa luvatonta rajanylitystä. Näiden lisäksi havaittiin vuoden aikana metsästyskoirien (17) ja porojen (5) luvattomia valtakunnanrajan ylityksiä. Kokonaisuutena luvattomien rajanylitysten määrä oli edellisten vuosien tasolla.

Luvattomien rajavyöhykkeellä liikkujien aiheuttamia lieviä valtiorajarikoksia paljastui yhteensä 10 kpl (24 kpl 2020).

Rikkomuksia ja rikoksia

Kainuun rajavartioston havaitsemien rikkomusten ja rikosten määrä tippui huomattavasti vuoteen 2020 verrattuna. Erityisesti rajanylitysliikenteen tarkastusten yhteydessä havaittujen rikkomusten määrä väheni edellisestä vuodesta rajanylitysliikenteen rajoittamisen ja vähenemisen vuoksi. Vuoden 2021 aikana Kainuun rajavartiosto havaitsi rikoksia ja rikkomuksia yhteensä 46 kappaletta (145 kpl vuonna 2020). Valvonnan tuloksena paljastettiin mm. kolme valtionrajarikosta, 10 lievää valtionrajarikosta ja 14 luonnonvararikosta.

Harvaan asutun alueen turvallisuustehtävät

Vuoden 2021 aikana Kainuun rajavartioston partioilla oli yhteensä 62 harvaan asutun alueen turvallisuustehtävää. Tehtävät koostuivat Vartiuksen rajavartioaseman ensivastepartion ensihoitotehtävistä Kuhmon pohjoisosissa (19), joiden lisäksi rajavartioston partioiden tehtävinä oli muun muassa liikenteen ohjaaminen ja tapahtumapaikkatutkinta liikenneonnettomuuspaikoilla, kadonneiden henkilöiden etsintä ja loukkaantuneiden henkilöiden kuljettaminen maastosta.

Henkilöstö ja kiinteistöasiat

Vuonna 2021 rajavartiostossa työskenteli määräaikaisessa virkasuhteessa eläköityneitä rajavartijoita. Heidän palveluksensa liittyi sisärajavalvonnassa tarvittuihin normaalista poikkeaviin resursseihin valtakunnallisella tasolla.

Rajavartiostoon valmistui peruskoulutuksesta neljä nuorempaa rajavartijaa ja kaksi luutnanttia. Vuonna 2021 valmistuneiden ensimmäisenä palveluspaikkana toimivat Vartiuksen, Kuhmon, Kuusamon ja Kortesalmen rajavartioasemat.

Vartiuksen rajanylityspaikan peruskorjaus valmistui vuoden 2021 aikana ja lisäksi vartioston toimitiloja peruskorjattiin mm. Kajaanissa, Kortesalmella ja Vartiuksessa.


Lisätietoja: Apulaiskomentaja Tommi Tiittanen +358 295 424 000 (vaihde)